Suurin osa Mikkelin etäkoululaisista valitsi ruokakassin

ruokatarvikkeita koululaisten ruokakassista

Mikkelin kaupunki on valmistellut etäopetuksessa olevien yläkoululaisten kouluruokailun järjestämistä. Oppilailta ja heidän huoltajiltaan on kerätty ruokatilaukset nettitilauslinkin kautta. Noin 84 prosenttia eli 1200 etäkoululaista on ilmoittanut ottavansa kouluruokapaketin vastaan. Oppilaiden valittavana on ollut valmisaterioiden lisäksi viime kevään tapaan myös ruokakassit. Vaihtoehdoista ruokakassit saivat suuren suosion, sillä ruokakassivaihtoehdon valitsi noin 82 prosenttia kouluruokatilauksen tehneistä.

Tilatuista noin tuhannesta ruokakassista kasvisruokakasseja oli vajaa viidennes. Loput ruokakasseista ovat niin sanottuja perusruokakasseja.

Nettitilauslinkki etäkoululaisille ja heidän vanhemmilleen oli avoinna maanantai-iltapäivästä keskiviikkoaamuun. Palautteen perusteella tilausaikaa jatketaan viikon loppuun. Huoltajia lähestytään uudella viestillä, jossa toimitetaan uusi tilauslinkki. Jälkitilausten aikataulu ja sisältö voi poiketa tähän mennessä tilattujen pakettien aikataulusta ja sisällöstä.

Mikkelin kaupungissa on yhteensä 1672 yläkoululaista, joista etäopetukseen siirtyi tänään 1466 oppilasta.