Nuorisopalvelut ja Kamupartio mukana koulujen päättäjäisiltana

Nuoriso-ohjaajia Wauto-auton vierellä.

Mikkelin nuorisopalvelut partioi laajalla rintamalla Mikkelin kaduilla ja lähialueilla koulujen päättäjäisiltana, lauantaina 5.6.2021. Tänä vuonna Mikkelin nuorisopalvelut partioi Ankkuriryhmässä, Wauto-auton kanssa sekä jalkautuvan Kamupartion avulla.

Kamupartiotoimintaa on toteutettu Mikkelissä useiden vuosien ajan nuorten suosimina juhlapäivinä. Nuorisopalveluiden Kamut kulkevat Mikkelin kaduilla ja puistoissa nuorten keskuudessa, huolehtien osaltaan alle 18-vuotiaiden turvallisuudesta. Wauto-auto liikkuu Mikkelin lähialueilla kohdaten nuoria. Kamut ovat välittäviä ja turvallisia aikuisia, jotka auttavat nuoria silloin kun siihen on tarvetta.

Koulujen päättäjäisiltana Kamut ovat liikenteessä noin klo 18–02 välisenä aikana, ja heidät tunnistaa mustista huomioliiveistä, joissa on Mikkelin kaupungin logo etupuolella ja selässä teksti nuorisotyö.
Wauto henkilökunnan tunnistaa mustista Walkers liiveistä.

Käytännössä Kamut auttavat nuoria olemalla läsnä nuorten suosimilla alueilla ja huolehtien, ettei kukaan jää yksin tai heitteille. Kamut tarjoavat mahdollisuuden tulla keskustelemaan ja ohjaavat nuoria tarpeen mukaan sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten tai poliisin luo. Nuorilla on mahdollisuus hakea Kamupartiolaisilta apua joko itselleen tai kaverilleen.

Kuva: Nuoriso-ohjaajat Noora Mikkonen ja Joel Kaarna, kuvaaja Mikaela Vahvelainen