Epidemia jyllää pahempana kuin koskaan – Koronatartunnat palasivat taas ennätystasolle

Nainen kasvomaskissa, taustalla koronaviruksen mikroskooppikuvia.

Viime viikon aikana Essoten alueella todettiin yhteensä 1802 koronavirustartuntaa. Määrä on koko pandemia-ajan suurin ja täsmälleen sama kuin neljä viikkoa sitten.

– Pyrimme tavoittamaan kaikki tartunnan saaneet edelleen puhelinsoitolla, mutta soitoissa on nyt viivettä useampi päivä suurten määrien ja ylityö- ja vuoronvaihtokieltojen vuoksi. Positiivisesta testituloksesta tulee ensin tekstiviesti ja eristäytyminen tulee aloittaa sen vastaanottamisesta, Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä muistuttaa.

Myös sairaanhoidon kuormitus on lisääntynyt koronan vuoksi. Hoidossa on nyt 35 koronaan sairastunutta, joista kolme on tehohoidossa.

– Noin 60 prosenttia heistä on hoidossa koronan takia, ja lopuilla pääasiallinen syy on jokin muu. Osastomme ja päivystys ovat todella kuormittuneita, sillä meidän henkilöstöämme on myös paljon poissa tartuntatautien vuoksi, Seppälä kertoo.

Essoten alueen koronakoordinaatioryhmä kokoontuu arvioimaan tilannetta tiistaina 29.3.

Ohjeet perheille

Jos perheen tai talouden jäsen on oireinen ja saanut positiivisen testituloksen kotitestissä tai terveydenhuollon koronatestissä. Essote neuvoo:

1) Suositamme kaikkia perheeseen tai talouteen kuuluvia välttämään omaehtoisesti kodin ulkopuolisia kontakteja, kunnes positiivisen tuloksen saaneen oireiden alkamisesta on kulunut viisi vuorokautta.

2) Jos muu perheen tai talouden jäsen saa positiivisen testituloksen kotitestissä tai terveydenhuollon koronatestissä, viiden vuorokauden aika lasketaan viimeisimpänä sairastuneen oireiden alkamisesta. Jos positiivisen tuloksen saanut on oireeton, viiden vuorokauden aika alkaa testauspäivästä.

3) Jos perheeseen tai talouteen kuuluu koululainen tai varhaiskasvatukseen osallistuva, suositamme, että lapsi on kotona omaehtoisesti edellä mainitun ajan.

4) Työssäkäyville suosittelemme etätyötä, tai toimenkuvan järjestelyä etätyössä suoritettaviin tehtäviin. Jos etätyö ei ole mahdollista, tulee työntekijän suojautua huolellisesti, jottei lähikontakteja synny työpaikalla.