Drive-in-koronanäytteenotto on avattu sairaalaparkkiin

Henkilö pyöräilemässä kohti sairaalaparkkia.

Koronanäytteenotto on avautunut drive-in-muodossa iltapäivisin Mikkelin keskussairaalan sairaalaparkissa. Päivystysapu ohjaa drive-in-näytteenottoon kaikki ne tutkittavat, joille kyseisen pisteen näytteenoton tapa soveltuu parhaiten.

Näytteitä voidaan ottaa sairaalaparkissa sekä kuljettajan että matkustajan puolelta. Piste sijaitsee Mannerheimintiellä olevan sairaalaparkin ensimmäisessä kerroksessa, heti sisääntulossa.

– Pysäköintiin saa vartin ilmaista aikaa, joten siellä käynti ei tässä yhteydessä maksa mitään. Uusien näytteenottopisteiden avulla kasvatamme näytteenoton kapasiteettia ja lyhennämme asiakkaiden matka-aikaa, kertoo Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström.

Ruuhka puhelinpalvelussa on jatkunut koko alkuviikon, Essotelta kerrotaan.

– Rekrytoimme parhaillaan sekä näytteenottoon että puhelinpalveluihin lisää henkilöstöä, kertoo terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.