Kaupungin elinvoimatyötä tarkastellaan – päätöksiä loppuvuodesta

kuvituskuva

Mikkelin kaupungin konsulttitoimisto Perlaconilta tilaama konserniselvitys valmistui alkukesästä. Selvityksessä yhtenä kokonaisuutena käsiteltiin elinvoimaa lisääviä toimenpiteitä. Tässä yhteydessä tarkasteltiin myös Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n roolia.

Konserniselvitystä käsiteltiin kaupunginhallituksessa 22.6.2020 osana Talous- ja tulevaisuusohjelmaa. Tuolloin linjattiin, mitä toimenpiteitä lähdetään selvittämään eteenpäin.

Talous- ja tulevaisuusohjelman ja konserniselvityksen pohjalta luotiin elinvoimatyötä käsittelevä valmisteluryhmä, joka kokoontui torstaina 27.8.2020 ensimmäiseen kokoukseensa. Kokouksen puheenjohtajana toimii kaupunginjohtaja Timo Halonen ja sihteerinä hallintojohtaja Ari Liikanen. Ryhmän muut jäsenet ovat strategia- ja kehityspäällikkö Aki Kauranen sekä kehitysyhtiöstä toimitusjohtaja Juha Kauppinen, matkailujohtaja Maisa Häkkinen sekä henkilöstön edustajana Aki Hakala. Kokouksessa käytiin läpi valmistelutyön vaiheita. Ennen päätöksentekoa selvitetään eri vaihtoehtoja sekä kuullaan useita sidosryhmiä kuten yrittäjiä, rahoittajia, seudun kuntia ja kehitysyhtiön muita omistajia. Valmisteluryhmä pyrkii tekemään esityksen elinvoimatyön organisoimisesta ja johtamisesta konserni- ja elinvoimajaoston päätettäväksi loka- marraskuussa.

Kokouksessa linjattiin kaupungin ja kehitysyhtiön välisestä kumppanuussopimuksesta. Kaupungilla on voimassa oleva kumppanuussopimus Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n kanssa vuoden 2021 loppuun. Sopimuskautta ei ole tarkoituksen mukaista katkaista, vaan se jatkuu normaalisti sopimuskauden loppuun.

Kuva: Jonne Vaahtera