Kaupunginhallituksen päätöksiä 11.4.2022

kaupunginhallituksen huone ja nuija

Kaupunginhallitus, kokous 11.4.2022

§ Esityslista

§ 170 Otto-oikeus/lautakuntien päätökset

Koska kaupunginjohtaja ei ole havainnut pöytäkirjoissa sellaista,​ mikä olisi esteenä päätösten täytäntöönpanolle kaupunginjohtaja ehdottaa,​ ettei kaupunginhallitus käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-​oikeutta em. viranomaisten tekemiin päätöksiin. Hyväksyttiin.

§ 171 Otto-oikeus/viranhaltijoiden päätökset

Koska kaupunginjohtaja ei ole havainnut viranhaltijapäätöksissä sellaista,​ mikä olisi esteenä päätösten täytäntöönpanolle kaupunginjohtaja ehdottaa,​ ettei kaupunginhallitus käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-​oikeutta em. viranomaisten tekemiin päätöksiin. Hyväksyttiin.

§ 172 Otto-oikeus kaupunginjohtajan päätökset tiedoksi

Merkittiin tiedoksi.

Merkittiin, että hallintojohtaja Ari Liikanen, sivistysjohtaja Virpi Siekkinen ja vt. talousjohtaja Tiia Tamlander ilmoittivat olevansa esteellisiä (oma asia) ja poistuivat kokouksesta. Ilmoitukset hyväksyttiin.

Merkittiin, että tämän pykälän aikana sihteerinä toimi viestintäpäällikkö Heidi Hänninen.

§ 173 Strategiset toimenpideohjelmat 2022-2023

Merkittiin, että strategia- ja kehityspäällikkö Aki Kauranen ja hyvinvointikoordinaattori Arja Väänänen selostivat asiaa kaupunginhallitukselle.

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Elinvoimaohjelman, Hyvän elämän ohjelman sekä kehittämisalustoille valmistellut kasvuohjelmat.

Lisäksi kaupunginhallitus valtuuttaa kaupunginjohtajan asettamaan ja nimeämään keskeisten sidosryhmien asiantuntijoista koostuvat, operatiivista toimintaa ohjaavat ja seuraavat strategisten toimenpideohjelmien ohjausryhmät sekä kehittämisalustojen ohjausryhmät.

§ 174 Etelä-Savon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2022-2023

Merkittiin, että opetusjohtaja Seija Manninen selosti asiaa kaupunginhallitukselle.

Petri Pekonen saapui tämän pykälän aikana. Samalla varajäsen Katriina Noponen poistui.

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että esitelty Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2022-2023 hyväksytään.

§ 175 Mikkelin kaupungin maapoliittinen ohjelma 2022

Keskustelun aikana Nina Jussi-Pekka esitti, että ohjelman periaatteisiin nostetaan sivulle 6 mukaan maininta siitä, että maankäyttöä ohjaa myös ilmasto-ohjelma ja ilmasto-ohjelma lisätään maapoliittisen ohjelman liitteeksi. Koska kukaan ei kannattanut esitystä se raukesi.

Asia palautettiin uuteen valmisteluun.

Merkitään, että maankäyttöjohtaja Topiantti Äikäs selosti asiaa kaupunginhallitukselle.

Jarno Strengell poistui tämän pykälän aikana klo 16.50.

Pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.

§ 176 Sairilan rantaosayleiskaavan muutos / Tertin kartano ja Ylimmäisen järven alueet

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Sairilan rantaosayleiskaavan muutoksen Tertin kartanon ja Ylimmäisen järven alueilla koskien tiloja Tertti 491-416-1-188, Pajapelto 491-416-1-62, Vuohiniemi 491-416-1-43 ja osaa tilasta Sirppilahti 491-416-1-255.

§ 177 Sairilan rantaosayleiskaavan muutos / Huhtilammen palsta

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Sairilan rantaosayleiskaavan muutoksen koskien osaa tilasta 491-434-29-25 Huhtilammen palsta.

§ 178 Mikkelin kaupunginhallituksen lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle kaupunginvaltuuston päätöksestä 24.01.2022 § 5 tehtyyn valitukseen koskien Saimaan rantaosayleiskaavan muutosta / Valkola 491-469-1-82

Kaupunginhallitus päätti antaa Itä-Suomen hallinto-oikeudelle esityslistan liitteenä olevan lausunnon Mikkelin kaupunginvaltuuston päätöksestä 24.01.2022 § 5 tehdyn valituksen johdosta.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin kokouksessa.

§ 179 Ristiinan päiväkodin hankesuunnitelma

Jarkko Hyttinen oli paikalla tämän pykälän aikana.

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä Ristiinan päiväkodin hankesuunnitelman (15.3.2022). Päiväkoti toteutetaan lautakuntien esityksen mukaisesti uudisrakennuksena ja se rahoitetaan vaihtoehdon 1 mukaisesti kaupungin taseeseen. Tarvittava lisärahoitus huomioidaan vuoden 2023 talousarviossa.

§ 180 Vuorohoidon linjaukset varhaiskasvatuksessa 2022

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että esitetyt vuorohoidon linjaukset otetaan käyttöön viimeistään 1.8.2022 alkaen.

§ 181 Esitys ryhmäperhepäiväkoti Untuvikkojen lakkauttamisesta

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että ryhmäperhepäiväkoti Untuvikot lakkautetaan 1.4.2022 alkaen.

§ 182 Myyntitarjous Suur-Savon Sähkön osakkeista – Pertunmaan kunta

Merkittiin, että Minna Pöntinen ja Armi Salo-Oksa ilmoittivat olevansa esteellisiä (hallintoneuvoston jäsen) ja poistuivat kokouksesta. Ilmoitukset hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus päätti, ettei kaupunki ole kiinnostunut ostamaan osakkeita tarjotulla hinnalla.

§ 183 Valtuustoaloite: Mikkelin taajama – alueen lampien kunnostus ja raportointi

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi kaupunkikehityslautakunnan vastauksen valtuutettu Jarno Strengellin ym. valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

§ 184 Kaupunginjohtajan työn arviointi

Keskustelun aikana kaupunginhallituksen puheenjohtaja täydensi esitystä siten, että kaupunginhallitus päättää hyväksyä sopimuksen kaupunginjohtaja Timo Halosen irtisanoutumisesta kaupunginjohtajan virasta ja oikeuttaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pirjo Siiskosen allekirjoittamaan sen kaupungin puolesta. Lisäksi kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi kaupunginjohtaja Timo Halosen irtisanoutumisen kaupunginjohtajan virasta.

Hyväksyttiin.

Merkitään, että kaupunginjohtaja Timo Halonen ilmoitti olevansa esteellinen (oma asia) sopimuksen päätösenteon osalta ja poistui kokouksesta. Ilmoitus hyväksyttiin.

Lisäksi kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi kaupunginhallituksen puheenjohtajan selostuksen käydystä kehityskeskustelusta. Edelleen kaupunginhallitus päätti asettaa vuoden 2022 erityispainopisteet seuraavasti:

1. Palvelut ja tulevaisuus -ohjelman (PaTu) toimeenpano
2. Mikkelin kaupungin taseeseen kertyneen kumulatiivisen alijäämän oikaiseminen vuoden loppuun mennessä
3. Energiatyöryhmän työn loppuunsaattaminen ja esityksen teko hallitukselle energiayhtiöjärjestelyistä
4. Ylijäämäisen talousarvioesityksen laatiminen vuodelle 2023
5. Elinvoimaohjelman 2022-2023 toimeenpano
6. Esityksen teko elinvoimatyön uudelleenorganisoinnista konsernissa
7. Konsernirakenteen tiivistäminen ja esitykset toimenpiteistä konserniyhtiörakenteen kehittämiseksi
8. Vesiliikelaitoksen organisoitumisen ratkaiseminen
9. ASTO:n toimintojen ja organisaatiorakenteen tarkastelu sekä esitys vaihtoehtoisesta toimintamallista

Hyväksyttiin.

Merkittiin, että hallintojohtaja Ari Liikanen poistui kokouksesta kaupunginhallituksen käsitellessä kaupunginjohtaja Timo Halosen kehityskeskustelua ja erityispainopisteitä vuodelle 2022. Sihteerinä toimi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pirjo Siiskonen.