Konserni- ja elinvoimajaoston päätökset 12.4.2022

Kaupungintalon etuovi.

Mikkelin kaupungin konserni- ja elinvoimajaosto kokousti tiistaina 12.4.

Linkki kokouksen esityslistaan

Päätökset pykälittäin

§ 44 Huhtikuun 2022 elinvoimakatsaus

Elinvoimakatsauksen jaostolle piti Mikkelin kaupungin kehitysyhtiö Miksei Oy:n toimitusjohtaja Timo Paakki. Kyseinen elinvoimakatsaus oli uuden toimitusjohtajan ensimmäinen konserni- ja elinvoimajaostolle. Merkittiin tiedoksi.

§ 45 Kutsunnat 2022 – Karjalan Prikaati

Jaosto nimesi kutsuntoihin Mikkelin kaupungin edustajiksi nuoriso-ohjaajat Antti Hynnisen ja Janne Häyrisen. Varahenkilöiksi nimettiin nuoriso-ohjaajat Joel Kaarna ja Mikko Koponen. Lisäksi jaosto päätti, että kaupunki tarjoaa kahvit Mikkelin kutsuntatilaisuuksien osallistujille. Kaupungin tervehdyksen esittäjät kutsuntojen avaustilaisuuksiiin nimetään kaupunginjohtajan viranhaltijapäätöksellä myöhemmin.

§ 46 Mikkelin opiskelija-asunnot Oy, yhtiökokous 13.4.2022

Jaosto päätti antaa ohjeeksi kokousohjeeksi, että Jussi Marttisen tilalle esitetään Sami Nallia.

§ 47 Meidän IT ja talous Oy:n yhtiökokous 27.4.2022

Hyväksyttiin. Jaosto esittää hallituksen jäseneksi Tiia Tamlanderia ja varajäseneksi Janne Skottia. Tamlander ja Skott poistuivat kokouksesta esteellisinä pykälän käsittelyn ajaksi.

§ 48 Vuoden 2020 konsernirakenneselvitys

Merkittiin tiedoksi. Jaosto totesi, että asioita tulee edistää esitetyillä tavoilla.

§ 49 Konserni- ja elinvoimajaoston lausunto Savilahden Vanhaintukiyhdistys ry:lle aravarajoitusten purkamiselle ja myyntiluvalle, Rauhantie 4 (Anttola)

Hyväksyttiin.

§ 50 Konserni- ja elinvoimajaoston lausunto Savilahden Vanhaintukiyhdistys ry:lle aravarajoitusten purkamiselle ja myyntiluvalle, Taipaleentie 21 (Anttola)

Hyväksyttiin.

§ 51 Lisäpykälä: Suur-Savon Sähkö Oy:n yhtiökokous 27.4.2022

Jaosto antoi ohjeeksi esittää Armi Salo-Oksaa jatkamaan hallintoneuvostossa.

Lisätietoja
Pirjo Siiskonen
konserni- ja elinvoimajaoston puheenjohtaja
044 075 2755
siiskonen.pirjo(at)gmail.com