Metsäsairila tuottaa biojätteestä liikennepolttoainetta

Biokaasutankkauspiste.

Kuntatalous, kiertotalous ja ilmastonsuojelu kannustavat jätteiden lajitteluun.

Jokaisen kaupunkilaisen kannattaa lajitella biojätteensä viimeistään nyt, kun se jalostetaan myytäväksi polttoaineeksi. Oikea tapa on laittaa biojätteet paperipussiin ja niille tarkoitettuun astiaan. Biohajoavia muovipusseja kannattaa välttää, ne aiheuttavat ongelmia biokaasulaitoksella.  

Mikkeliläisten jätteistä alettiin tehdä liikennepolttoainetta marraskuun lopussa Metsäsairilan uudessa biokaasulaitoksessa. Suurin osa haja-asutusalueen jätteenkeruuautoista on siirtynyt biokaasun käyttöön, ja loput siirtyvät joulukuun aikana. Keräysautot tankkaavat kaasua Metsäsairilassa uudella niille tarkoitetulla asemalla.        

Mikkeliläisillä on jätteiden lajittelussa parantamisen varaa. Aiemmin tänä vuonna tutkituista näytteistä selvisi, että sekajätteessä 35 prosenttia on biojätettä.  

Mikkelistä sekajäte kuljetetaan energiahyötykäyttöön Leppävirralle ja Kotkaan. Biojäte on liian kosteaa, että sitä kannattaisi polttaa. Ilman väärään paikkaan laitettua biojätettä sekajätteen kuljetuksista kolmasosa jäisi pois. Tämä määrä vastaa kahta rahtikontillista päivässä, mikä maksaa kaupunkikonsernille noin 400 000 euroa vuodessa. Liikennepolttoaineeksi jalostettuna sekajätteeseen hukatusta biojätteestä saataisiin noin 700 000 euroa, ja sillä korvattaisiin yli miljoonan euron arvosta fossiilisesta tuontiraaka-aineesta tehtyjä polttoaineita. Jos sekajätteeseen laitetun biojätteen sisältämiä ravinteita ei hukattaisi polttolaitokselle, niistä saataisiin Biosairilan tekemiin lannoitteisiin 22 000 kiloa typpeä ja 4 500 kiloa fosforia.

– Biojätteen saaminen sekajäterekoista Metsäsairilan biokaasulaitokselle on kaikkien mikkeliläisten etu. Esimerkiksi Etelä-Karjalassa sekajätteessä on 25 prosenttia biojätettä. Lajittelun saaminen tälle tasolle tarkoittaisi satojatuhansia euroja vuodessa, laskee Metsäsairilan toimitusjohtaja Ville Kakkonen.  

– Hyöty biokaasun fossiilisia polttoaineita halvemmasta hinnasta jää paikallisille kuljetusyrityksille ja sitä kautta parantaa alueen elinvoimaa, Kakkonen jatkaa.

Etelä-Savon Energia Oy toimii Mikkelin alueella kaasun jakelijana e-kaasuasemat-brändillään. E-kaasuasemia on tällä hetkellä kolme: Graanilla, Haukivuoren BioHauen biokaasulaitoksen yhteydessä sekä uunituore asema Metsäsairilassa biokaasulaitoksen yhteydessä. Lisäksi e-kaasuasemien jakeluverkko kasvaa ensi kesänä 2021 kahdella uudella asemalla, toinen Mikkelin Tuskussa ja toinen Pertunmaan Kuortissa.  

E-kaasuasemat myy paikallista biokaasua, joka valmistetaan Mikkelissä joko Biosairilassa tai BioHauessa.

– Myynti on kasvanut tänä vuonna vajaan kolmanneksen vuoden takaisesta. Odotamme kasvua myös ensi vuodelle jakeluverkoston laajenemisen myötä, jolloin aukeaa uusi markkina raskaalle pitkän matkan kalustolle, sanoo Etelä-Savon Energian kaasunjakelusta vastaava projektipäällikkö Mikko Liukkonen.