Mikkelin kaupunginvaltuuston päätökset 7.12.2020

Kaupungintalon etuovi.

Mikkelin kaupunginvaltuusto kokousti maanantaina 7.12. Kokouksessa päätettiin muun muassa vuoden 2021 talousarviosta.

Kokouksen esityslista

Valtuusto hyväksyi vuoden 2021 talousarvion muutamin sisältömuutoksin. Vuoden 2021 tulos on talousarvion mukaan noin 2,57 miljoonaa euroa alijäämäinen. Valtuuston kokoustallenne on katsottavissa Mikkelin kaupungin Youtube-kanavalla.

Päätökset pykälittäin

§ 101 Kaupunginvaltuuston kokousaikataulu, kevät 2021

Hyväksyttiin.

§ 102 Eron myöntäminen Johanna Hokkaselle hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan varajäsenyydestä ja uuden varajäsenen valitseminen

Hyväksyttiin. Valittiin Pirkko Rahikainen.

§ 103 Eron myöntäminen Johanna Hokkaselle Mikkelin seudun ympäristölautakunnan varajäsenyydestä ja uuden varajäsenen valitseminen

Hyväksyttiin. Valittiin Pirkko Rahikainen.

§ 104 Eroilmoitus Mikkelin Keskustan valtuustoryhmästä, Strandman Jaana

Merkittiin tiedoksi.

§ 105 Sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamisen valvonta

Merkittiin tiedoksi.

§ 106 Asemakaavan muutos 7. kaupunginosa (Emolan) / Meijerinpuisto

Puheenjohtaja esitti, että asia jätetään pöydälle, koska maankäyttösopimusta ei ole vielä allekirjoitettu. Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko esitys hyväksyä. Hyväksyttiin.

§ 107 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan (Kaukola) / Pankalampi I

Hyväksyttiin.

§ 108 Ristiinan kirkonkylän seudun yleiskaavoitus

Hyväksyttiin.

§ 109 Kiinteistötoimitustaksa 2021

Hyväksyttiin.

§ 110 Haukivuoren Vanhustentalosäätiö sr:n lainatakaus

Hyväksyttiin.

§ 111 Talouden seuranta 10/2020

Merkittiin tiedoksi.

Asiassa käydyn keskustelun aikana valtuutettu Hannu Tullinen (sd.) esitti valtuutettu Raine Lehkosen (sd.) kannattamana toimenpidealoitteen siten, että päätöksentekijöille annetaan tietoa, mitkä tekijät ovat johtaneet poismuuttoon Mikkelistä. Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko esitys hyväksyä yksimielisesti. Hyväksyttiin.

§ 112 Talousarvio vuonna 2021

Hyväksyttiin.

Talousarvion käsittelyn aluksi kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kaupunginjohtaja, valtuustoryhmien puheenjohtajat ja nuorisovaltuuston puheenjohtaja käyttivät puheenvuorot talousarvio- ja taloussuunnitelmaesityksestä.

§ 113 Talousarvioon liittyvät valtuutukset kaupunginjohtajalle ja kaupunginhallitukselle

Hyväksyttiin.

§ 114 Laajennetun varhaiskasvatuksen ja vuorohoidon keskittäminen

Hyväksyttiin.

Kalevankankaan ja Saksalan päiväkodit toimivat jatkossa päiväaikaan toimivina päiväkoteina. Naisvuori ja Lähemäki toimivat laajennetun aukioloajan päiväkoteina. Päiväkoteihin kohdistuvat muutokset astuvat voimaan 1.8.2021.

§ 115 Henkilöstösuunnitelma 2021

Hyväksyttiin.

§ 116 Vuoden 2021 työllisyysohjelma

Hyväksyttiin.

Valtuustoaloite (Laura Hämäläinen, kesk. ja Elina Hölttä, kok.): Hallintosäännön muuttaminen opiskelijoiden matkakorvausten osalta.

Seuraava kaupunginvaltuuston kokous pidetään maanantaina 25.1.2021.