Mikkelin Tiedepäivillä ajankohtaista asiaa ilmastotyöstä, huoltovarmuudesta ja omavaraisuudesta

Tiedepäivien mainos.

Mikkelin Tiedepäivillä keskustellaan 20.4.–22.4. muun muassa huoltovarmuudesta ja omavaraisuudesta, nuorten liikkumisesta ja hyvinvoinnista, energiasta, vedestä ja metsistä, ruokajärjestelmän kestävyysmurroksesta sekä tiedekasvatuksesta.

Tapahtumassa julkistetaan myös Tieteenkesyttäjä 2022, Tieteenkesyttäjä juniori ja International business -kandidaattiohjelman paras kandityö. Lapsille järjestetään perinteinen tiedesatutunti pääkirjastolla, jossa satuja lukee Mikkelin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pirjo Siiskonen.

 Olemme onnistuneet saamaan hyvin ajankohtaisia asioita Mikkelin Tiedepäivien ohjelmaan ja löytäneet alan asiantuntijoita pitkälti omasta tiedeyhteisöstämme. Osa sessioista on webinaareina, joten niiden seuraaminen on helppoa mistä vain ja myös jälkikäteen voi katsoa kyseiset sessiot tallenteina. Ohjelmassa on puheenvuorojen ohella myös muun muassa tiedekasvatukseen liittyviä työpajoja, tutkija Piin tiedeshow sekä erikoisuutena maakuntataiteilija Sirkka Kososen runolaulua, Mikkelin Tiedepäivien ohjelmasta vastuussa oleva asiantuntija Ulla Jurvanen Mikkelin yliopistokeskuksesta kertoo.

Tiedepäivien kysymykset liittyvät monella tavalla ajankohtaisiin asioihin. Sessioita järjestetään pääkirjaston Mikkeli-salissa, Sodan ja rauhan keskus Muistissa sekä webinaareina. Osallistumislinkit webinaareihin avautuvat 19.4.2022 osoitteessa muc.fi/tapahtumat/mikkelintiedepaivat2022.

Tiedepäivät on kaikille avoin ja maksuton tapahtuma, jossa eri alojen tutkijat kertovat yleistajuisesti ja laaja-alaisesti tieteestä ja tutkimuksesta sekä tieteen mahdollisuuksista.

Mikkelin Tiedepäivät järjestetään yhdessä Mikkelin yliopistokeskuksen, Luken, Mikkelin kaupungin, Mikkelin seutukirjaston, Mikkelin lukion, Urheilupuiston yläkoulun sekä vuosittain vaihtuvien yhteistyötahojen kanssa.

Tutustu ohjelmaan yliopistokeskuksen nettisivuilla ja tule mukaan seuraamaan keskusteluja verkossa tai sessioihin paikan päälle. Puheenvuoroja voi kommentoida ja esittää puhujille kysymyksiä ja ajatuksia.