Mökkikauppa kuumeni Mikkelissä – Paikallisia palveluita halutaan käyttää yhä enemmän

Koronakevät piristi selvästi vapaa-ajan asuntojen kauppaa Mikkelissä. Tammi-kesäkuussa kaupungissa tehtiin 37 prosenttia enemmän kauppoja.

Maanmittauslaitoksen kauppahintatilaston mukaan Mikkelissä tehtiin tammi-kesäkuussa yhteensä 84 vapaa-ajan asumisen tontti- ja asuntokauppaa, kun koko vuonna 2019 kauppoja tehtiin 112. Mikkelissä on noin 10 500 vapaa-ajan asuntoa, joka on toiseksi eniten Suomessa Kuopion jälkeen.

Yli kaksi kolmesta Etelä-Savon vapaa-ajan asukkaasta tulee maakunnan ulkopuolelta, yleisimmin pääkaupunkiseudulta. Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n vapaa-ajan asumisen kehittämisen projektipäällikkö Tuula Pihkalan mukaan vuonna 2018 tehdyssä selvityksessä todettiin ulkopuolelta tulevien vapaa-ajan asukkaiden tuovan maakuntaan hieman vajaa 160 miljoonaa euroa.

Vuonna 2017 toteutetussa kaupallisessa selvityksessä todettiin, että Mikkelissä tehdään kaupungin asukaslukuun nähden 13 prosenttia enemmän päivittäistavarakauppaa ja jopa 52 prosenttia enemmän erikoistavarakauppaa. Maakuntakeskuksen aseman lisäksi merkittävä volyymiä kasvattava tekijä on nimenomaan vapaa-ajan asutus.

– Olemme tutkineet vapaa-ajan asujien tarpeita ja viesti oli selvä: paikallisia palveluita halutaan käyttää enemmän, jos ne vain löydetään. Siihen problematiikkaan olemme panostaneet. Näemme vapaa-ajan asukkaat meidän osa-aikaisina asukkaina. He ovat kuin meidän omaa väkeä, matkailujohtaja Maisa Häkkinen MikseiMikkelistä lisää.

Kuva: Pihla Liukkonen / Kontrastia