Päämajaperintö elää – Kaakkois-Suomen Viestikilta juhlisti 40-vuotista taivaltaan Mikkelissä

Väkeä Päämajamuseossa.

Kaakkois-Suomen Viestikilta juhlisti 40-vuotista taivaltaan 27.11. Mikkelissä, Sodan ja rauhan keskus Muistissa sekä Päämajamuseossa.

Vuodella koronan vuoksi siirtyneet juhlallisuudet vietettiin puheiden, torvimusiikin ja huomionosoitusten sekä palkintojen jaon merkeissä. Pääpuhujana oli Viestikiltojen liiton puheenjohtaja Jukka-Pekka Virtanen, musiikista vastasi 15-henkinen ”Juvan puhaltajat” johtajanaan Janne Ikonen.

Tilaisuudessa myös palkittiin ansioituneita kiltalaisia ja tärkeitä yhteistyökumppaneita. Muun muassa Mikkelin kaupungin museonjohtajalle Matti Karttuselle ojennettiin Viestiristi. Päivän aikana myös avattiin Päämajamuseon Viestikeskus Lokista kertova uusi näyttely.

Lokki pysyy suljettuna mutta perintöä vaalitaan toisin keinoin

Viestikeskus Lokin entisöimisestä päävastuun kantanut kilta on uusien haasteiden edessä. Lokin luolan katon kivimateriaali on osoittautunut hauraaksi, ja siitä on pudonnut kiviä, viimeksi noin 850-kiloinen järkäle. Tämän vuoksi Lokki on toistaiseksi suljettu vierailta. Kilta ryhtyi heti keväällä sulkemisen jälkeen valmistelemaan dokumenttifilmiä Lokista ja filmi julkaistiin kesäkuussa.

Lokista tuotiin talkoilla puhelinkeskuksia, kantoaaltolaitteita, kaukokirjoittimia, salakirjoituskoneita sekä radioita Päämajamuseolle. Päämajamuseo sisusti yhden entisen koululuokan lautaseinillä uuden ilmeen aikaansaamiseksi. Tämä jälkeen kiltalaiset ovat rakentaneet väliseiniä, asetelleet laitteita ja mallinukkeja sekä erityisesti valokuvasuurennoksia, piirroksia ja useilla kielillä laadittuja tekstitauluja paikoilleen. Näyttelyssä pyörii myös Lokista kertova filmi.

Kaakkois-Suomen Viestikilta on perustettu vuonna 1980 ja se kuuluu sekä Viestikiltojen Liittoon että Maanpuolustuskiltojen Liittoon.

Kiltan visio on kehittyä aktiivisena, ammattitaitoisena ja kiinnostavana viestialan perinteiden vaalijana, viestialan kouluttajana ja poikkeusolojen kansallisen johtamisvalmiuden kehittäjänä.

Käytännössä Kilta tekee vuosittain retkiä kiinnostaviin kohteisiin, järjestää viestialan poikkeusolosuhteiden koulutusta ja toteuttaa perinnehankkeita. Keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Itä-Suomen Viestipataljoona, Puolustusvoimien Etelä-Savon aluetoimisto, Maanpuolustuskoulutus ry, Päämajamuseo ja Jalkaväkimuseo.

Kuva: Kiltalaisia odottamassa Lokki-näyttelyn avautumista Päämajamuseossa.