Saimaa Geopark vahvasti matkalla kohti UNESCO Geopark -statusta

Kuva Neitvuorelta

UNESCO Global Geopark Council (UGGC) ehdottaa Saimaa Geoparkille UNESCO Global Geopark (UGG) – statusta. Kansainvälinen asiantuntijajäsenistö äänesti yksimielisesti Saimaa Geoparkin UGG –statuksen puolesta. Lopullisen päätöksen tekee UNESCOn hallintoneuvosto kesään 2021 mennessä. Saimaa Geopark ry:n hallituksen puheenjohtaja Jouni Riihelä on luottavainen positiivisesta lopputuloksesta.

– Keväällä saatava Unesco status on korkeimman tason hyväksyntä alueella jo tehdystä työstä ja sitä työtä yhdessä tehneille organisaatioille ja yrityksille. Vaikuttavampaa tunnustusta on vaikea kuvitella. Kiitokset kaikille Geoparkin eteen tehneille jo tässä vaiheessa. Ehdotus statuksesta on merkittävä kehityspaalu Saimaa Geoparkin polulla, toteaa Riihelä.

Saimaa Geoparkin jatkuva kehitys on huomattu kansainvälisellä tasolla. Pitkäjänteiselle ja jo isolle tehdylle työlle saadaan maailmalle kauan näkyvä sinetti.

– Kestävän kehityksen mukainen toiminta osana eteläisen Saimaan kansainvälistä matkailua,
yritysyhteistyön laajentuminen eli Partner-toiminta ja geologisen perinnön vaaliminen on meidän ydintoimintaa. Kansainvälinen tunnustus kannustaa eteenpäin ja kasvattaa entisestään luontomatkailun taloudellista merkitystä alueella, sanoo Riihelä.

Status saadaan neljäksi vuodeksi kerrallaan ja jos Saimaa statuksen saa, seuraava arviointikäynti on kesällä 2025. Laakereille ei jäädä lepäilemään, sillä kansainvälinen status edellyttää jatkuvaa kehittymistä, uusia globaaleja kumppanuuksia sekä vahvaa aluekehittämistä. Piskuisista resursseista huolimatta Saimaa Geopark on kehittänyt yritysyhteistyötä ja tuotteiden sekä palveluiden löydettävyyttä. Yrityspartnereita on 57, mikä on jo mukava määrä noin puolentoista vuoden täysipainoisen yritysyhteistyön tuloksena. Saimaa Geopark on rakentanut yritysyhteistyötä kahden hankkeen voimin, joita on rahoitettu EU:n maaseuturahastosta sekä Etelä-Savon ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusten avustuksella. Rahoitusten avulla alueen yrittäjät ovat saaneet koulutuksia, webinaareja sekä harjoitelleet verkostoitumista. Myös alueen rahoitussäätiöt ovat huomioineet yritysyhteistyön ja Tuuliaisen säätiö sekä Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ovat rahoittaneet yritysyhteistyöhankkeiden omarahoitusosuutta.

– Suuri kiitos lisärahoituksesta säätiöille ja ELY-keskuksille. Heidän avun turvin olemme voineet hakea hankkeita ja rakentaa Partner-toimintaa, kiittelee Saimaa Geoparkin toiminnanjohtaja Heli Rautanen.

Yritysyhteistyöhankkeiden suurin onnistuminen on ollut luontomatkailuportaali Outdoor Activen käyttöönotto alueella. Outdoor Active on keskieurooppalainen luontomatkailuportaali, jossa on esillä alueen retkeilyreitit, ja – kohteet, Saimaa Geoparkin geo-, luonto- ja kulttuurikohteet sekä alueen yrittäjien tuotteet ja palvelut. Onnistumista pystyy mittaamaan puhtaasti löydettävyys- datalla.

– Tänä vuonna meidän tiedot ovat nousseet esille yli 2,5 miljoonaa kertaa eri internet kanavissa ja hakutuloksissa. Näihin hakuihin ei edes lasketa Google-hakukoneen käyttöä. Toki vielä on matkaa siihen, että haut konkretisoituvat rahalliseksi tuloksi alueen yrittäjille, mutta portaalin kautta olemme tuoneet aluetta esille aika kivasti, myhäilee Rautanen.

Geoparkin läheisimmät kumppanit ovat olleet virkistysalueorganisaatiot. Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö  (EKVAS) kanssa on tuotu Outdoor Activen toiminnot alueen retkeilijöille sekä yrityksille hyödynnettäväksi. Rautanen kiitteleekin tänä vuonna 30 vuotta täyttänyttä EKVAS:ia oivaksi kumppaniksi kehittää alueen matkailua.

– Kaksi pientä ja ketterää saa voimia toisistaan ja pystyy tekemään rohkeita asioita.

Kestävä kehitys on Saimaa Geopark Partner- toiminnan kivijalka, sillä mukaan haluavien yritysten tulee toimia vastuullisesti. Partneriksi liittyminen on maksutonta, mutta kriteerit tulee täyttää. Seuraava askel on lisätyn todellisuuden liittäminen geologisten ilmiöiden selkeyttäjäksi. Saimaa Geoparkin alueen kansainvälisesti merkittävä geologia halutaan tuoda mahdollisimman selkeästi niin alueen asukkaille kuin matkailijoille esille. Geopark on myös mukana Etelä-Savon liiton rahoittaman (EAKR-rahoitus) ja Mikkelin kehitysyhtiö Miksein hallinnoimassa GeoNaCu-hankkeessa. Hankkeessa geopark keskittyy alueen yhteisen mobiilisovelluksen rakentamiseen.

– Lähtökohtana on, että se valtava määrä tietoa, joka on erilaisten nettisivujen ja sovellusten kautta saatavalla, voidaan kerätä yhteen. Tietoja ei syötetä uudestaan, vaan etsitään tapa, jolla tietovarannot löytyvät helpoimmin, visioi Rautanen.

Geofood- lähiruoka teemaa jalkautetaan Etelä-Savossa Vespaikka-hankkeen kautta (hallinnoijana Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset ja ProAgria Etelä-Savo) sekä Etelä-Karjalaan haettavalla omalla hankkeella. Hanketoimintaa ei kuitenkaan tehdä vain hankkeiden vuoksi, vaan hankkeilla tulee olla aito lisäarvo alueelle.

– Saimaa Geoparkin hankkeet tähtäävät vain ja ainoastaan konkreettisiin tekoihin. Toimenpiteiden tulos pitää elää myös hankkeen päättymisen jälkeen, avaa Rautanen hankkeiden taustaa. Saimaa Geoparkin tulevaisuus on myös Riihelän mielestä valoisa. Jäsenkunnissa on otettu geopark-työ vakavasti, kunnat ovat kehittäneet omia kohteitaan ja markkinointiaan resurssiensa mukaisesti ja ruohonjuuritasolla operoiva Saimaa Geopark on saanut innokkaan vastaanoton kuntalaisilta, yrittäjiltä sekä luottamushenkilöiltä. Riihelällä on jo mielessä seuraava kehitysaskel.

– Tulemme kiertämään kaikissa jäsenkunnissa, yritysrajapinnassa ja kuuntelemme yhä aktiivisemmin mitä meiltä jatkossa halutaan. Tuomme toki esille mitä on jo tehty, mutta erityisesti tähyämme tulevaan. UGG statuksellisten geoparkkien tarkoitus on kasvattaa alueen elinvoimaa ja arvokkaan geologisen perinnön ymmärtämistä alhaalta ylös -ajattelutavan mukaisesti. Saimaa Geoparkista tulee vuosien saatossa asiassa maailmanlaajuisen UGG -verkoston mallioppilas, lupaa Riihelä.

Saimaa Geopark on Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon alueella sijaitseva yhdeksän jäsenkunnan muodostama yhtenäinen alue, jolla on erityistä geologista arvoa ja joka sisältää kansallisesti ja kansainvälisesti merkittäviä geologisia maisemia ja nähtävyyksiä. Alueella voi olla myös arkeologisesti, ekologisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti tärkeitä kohteita. Jäsenkunnat ovat Mikkeli, Juva, Sulkava, Puumala, Ruokolahti, Imatra, Lappeenranta, Taipalsaari ja Savitaipale. UNESCO Global Geoparkit (UGG) ovat verrattavissa kansallispuistoihin ja Unescon maailmanperintö- ja biosfäärikohteisiin. Statuksellisia geoparkkeja on 161, 44 eri maassa. Suomessa status on Rokua Geoparkilla ja Lauhavuori-Hämeenkangas Geoparkilla. Saimaa Geoparkin tehtävänä on vaalia alueen geologista perintöä, toimia kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti sekä tuoda elinvoimaa maaseutualueelle. www.saimaageopark.fi