Sodan ja rauhan keskus Muisti tarjoaa vapaan pääsyn Mikkelin koululais- ja lukiolaisryhmille

Sisällä Muistissa.

Sodan ja rauhan keskus Muisti tarjoaa vapaan pääsyn Mikkelin kaupungin perusopetuksen 5.–9.-luokkalaisten ja lukiolaisten ryhmävierailuille lokakuusta 2021 helmikuun loppuun 2022. Koululaisryhmät ovat tervetulleita opettajan johdolla.

Muisti on tiedekeskus, joka kertoo sodan vaikutuksista ihmisiin ja yhteiskuntaan. Uutta teknologiaa käyttävät näyttelyt vievät sodan kokemuksiin. Muistin toiminta perustuu humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä tehtyyn kotimaiseen ja kansainväliseen tutkimukseen. Muisti haluaa tukea opettajia pitämään kiinni toimivista ratkaisuista ja löytämään uusia opettamisen ja oppimisen tapoja.

– Haluamme mahdollistaa mikkeliläisten lasten ja nuorten vierailut uuden tiedekeskuksen näyttelyihin. Olemme tehneet viime vuosina Mikkelin kaupungin kanssa tiivistä yhteistyötä ja kaupunki on omalta osaltaan mahdollistanut Sodan ja rauhan keskus Muistin perustamisen. Tulevaisuudessa koululais- ja opiskelijaryhmien vierailuille tullaan etsimään sponsoreita yrityskentältä, kommentoi Muistin toimitusjohtaja Olli-Pekka Leskinen.

"Hands on, brains on" – tekemällä oppimista Muistin näyttelyissä

Muistin näyttelyt ovat uudenlainen tapa oppia historiatietoja ja -taitoja. Tekemällä oppimisen kautta mahdollistetaan historia- ja yhteiskuntatieteisiin kuuluvien taitojen oppimista: historiallisen empatian ja eettisen ajattelun kehittymistä, syy- ja seuraussuhteiden ja laajojen kokonaisuuksien hahmottamista, lähdekriittisyyden ja omien tulkintojen tekemistä sekä uteliaisuuden heräämistä ja elinikäisen oppimisen mallien omaksumista. Taidot ovat oleellisia nyky-yhteiskunnan mediatulvassa, jossa on olennaista muun muassa osata erottaa uutiset valeuutisista.

– Muisti on upea tiedekeskus ja ennen kaikkea oppimisympäristö ei ainoastaan mikkeliläisille, vaan kaikille koululaisille ja opiskelijoille, ja meille kaikille, jotka haluamme oppia ymmärtämään historiaa ja historiasta. On pistämättömästi todettu, että Muisti kertoo sodasta edistääkseen rauhaa. Muisti on niille, joita sodan historia kiinnostaa, ja erityisesti niille, joita se ei kiinnosta. Otamme iloisina ja kiittäen vastaan kutsun tulla oppimaan Muistiin, sanoo Mikkelin kaupungin sivistysjohtaja Virpi Siekkinen.

Mikkelissä on toiminut jo pitkään Kulttuuripolku, jossa jokaisella luokka-asteella tutustutaan kulttuurin eri osa-alueisiin. Tulevaisuudessa Muisti liittyy osaksi tätä polkua, ja osallistuu myös marraskuussa pilotoitavaan yläkouluikäisten Tiedepolkuun.

Kesäkuussa 2021 avattu Sodan ja rauhan keskus sijaitsee päämajatalossa, Päämajamuseon vieressä, osoitteessa RIstimäenkatu 4.

muisti.org