Yhdeksän koronatartuntaa kahden viime vuorokauden aikana Essoten alueella

30.07.2021

Artikkelin kuva

Essoten alueella on todettu keskiviikon 28.7. jälkeen yhdeksän uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat painottuvat rokottamattomiin ja kertaalleen rokotettuihin alle 40-vuotiaisiin.

– Sairaalahoidossa meillä ei ole ketään, mutta viimeisen viikon aikana kaksi potilasta on lähetetty kotipaikkakunnillensa sairaalahoitoon. Koronatauti ei ole vaaraton nuorillekaan, pandemiapäällikkö Hans Gärdström muistuttaa.

Etelä-Savo on epidemian perusvaiheessa. Julkisia altistumispaikkoja on päivitetty tartunnanjäljityksen toimesta Essoten nettisivuille.

Koronarokotukset ovat edenneet tällä viikolla hyvää tahtia. Yli 73 prosenttia Etelä-Savon väestöstä on saanut ensimmäisen rokoteannoksen ja reilut 45 prosenttia on saanut täyden rokotesarjan.

– Ykkösrokotteen ottokin on herättänyt uudelleen innokkuutta, erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä, joten kiitos kaikille nuoremmillekin, jotka ovat päättäneet rokottautua, Gärdström kiittelee.

Essote avasi uusia ensimmäisten rokotteiden ilta-aikoja ensi viikolle Mikkelin lisäksi myös Juvalle, Kangasniemelle ja Mäntyharjulle.

Linkkejä
Altistumispaikat Essoten alueella
Kolme tapaa koronatestiin
Koronarokotustiedot ja ajanvaraus