Kaupunki juhlistaa syntymäpäiväänsä saunomalla Mikkelin torilla

Mikkelin kaupunki täyttää 182 vuotta lauantaina 7.3.2020.  Synttäreitä juhlitaan saunomalla Mikkelin torilla. Torille on tulossa kahdeksan saunaa ja muutamia paljuja. Tilaisuus on maksuton.

Synttärijuhlien teemana tänä vuonna on kesän odotus ja yhteisöllisyys. Tämän teeman ympärille torille rakentuu synttäreiden kunniaksi saunakylä paljuineen vaatteenvaihtotelttoineen ja oheisohjelmineen. Paikalle on tulossa muun muassa saunarekka, josta löytyy 15 hengen saunan lisäksi kabinettitilat ja suihkut. Savonlinja Oy tuo paikalle saunabussin. Lisäksi paikalle tulee pienempiä saunoja peräkärrysaunoista telttasaunoihin. Tilaisuuden avaa kaupunginjohtaja Timo Halonen

Paljupaneeleissa keskustellaan ajankohtaisista teemoista

Tapahtuman ensimmäisellä tunnilla ohjelmassa on paneelikeskusteluja, jotka päivän teeman mukaisesti toteutetaan paljuissa. Keskustelujen teemoja ovat torin kehittäminen, vapaa-ajan asukkaiden rooli kaupunkikuvan rakentajina sekä kaupungin tuleva tapahtumatarjonta. Paljupaneeleissa mukana muun muassa ovat kaupunginjohtaja Timo Halonen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arto Seppälä sekä Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n toimitusjohtaja Juha Kauppinen. Päivän ohjelman juontaa kaupungin viestintäpäällikkö Heidi Hänninen. Kaupunkilaiset voivat vapaasti tulla seuraamaan paljupaneeleja.

Saunat tapahtuman keskiössä

Saunat pidetään lämpimänä koko tapahtuman ajan. Saunamajureina toimivat kaupungin ja Miksein työntekijät sekä joukko vapaaehtoisia. Saunojat voivat vaihtaa vaatteensa erillisissä vaatteiden vaihtoteltoissa ja viedä ne sitten tapahtumaa varten perustettuun narikkaan. Narikkaa hoitavat Mikkelin seudun partiolaiset. Saunoissa ja paljuissa käytetään uima-asua. 

Saunoissa teematunteja

Tapahtuman aikana saunoissa järjestetään erilaisia teematunteja, jolloin alansa asiantuntijat ovat keskustelemassa muiden saunojien kanssa. ”Suunnitelmissa on teematunti nuorille, järjestöväelle ja kulttuuri-ihmisille”, kaupungin viestintäpäällikkö Heidi Hänninen kertoo. ”Yksi tunti pyhitetään Saimaalle, sillä kuuluvathan vesistöt ja saunat tiiviisti yhteen”, Hänninen jatkaa. Vaikka saunoihin on rakennettu teematunteja, ovat kaikki tervetulleita saunomaan oman aikataulunsa mukaan.

Rantapallojumppaa sekä selfie-seinä

Synttäreiden teemana on kesän odotus ja yhteisöllisyys. ”Mietimme ohjelmaa, johon voisi osallistua, vaikka ei saunoisikaan. Näin syntyi idea rantapallojumpasta.”, Hänninen kertoo. Kaupunki jakaa 182 ensimmäiselle Mikkeli-aiheiset rantapallot, joiden kanssa voi jumpata uikkarissa tai vaikka toppahaalarissa. Mukaan voi myös tuoda oman rantapallon. Jumpan vetää kaupungin liikuntapalvelut. 

Torialueelle rakentuu tapahtuman ajaksi selfie-seinä. Sitä voi käyttää saunojat, mutta myös muut torin käyttäjät. Kaupungin toiveissa on, että seinää voitaisiin käyttää uudelleen muissa tapahtumissa synttäreiden jälkeen.

Tapahtumaa rakennetaan yhteistyössä

Tapahtuman idea syntyi helmikuun alussa kaupungin syntymäpäivän suunnittelukokouksessa, johon oli kutsuttu mukaan kaupungin eri palvelualueiden, kaupungin konserniyhtiöiden sekä yhteistyökumppaneiden edustajia. Tapahtumaa on alusta asti rakennettu yhteistyössä eri toimijoiden kesken.

Synttärisaunoja rakentamassa Mikkelin kaupungin lisäksi ovat muun muassa Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, Mikkelin seudun partiolaiset, Eläkeliiton Mikkelin yhdistys ry, Mikkelin kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys Mikke ry, Savonlinja Oy, D.O. Saimaa -hanke sekä Meijän Mikkeli -hanke.

Synttärisaunojen lisäksi järjestetään synttäreiden etkot perjantaina 6.3.2020. Etkojen ohjelmasta kaupunki tiedottaa erikseen.

Lue lisää: www.mikkeli.fi/synttarisaunat

Synttärisaunat Mikkelin torilla lauantaina 7.3.2020 klo 14 – 21.
Paljupaneelit klo 14.15 alkaen.
Saunojen teematunnit klo 15, 17, 18 ja 19.
D.O. Saimaan maisteluannokset klo 14: haukitartar ja saaristolaisleipää sekä hanhenrintaa
Rantapallojumppa klo 16.
Paljut sulkeutuvat klo 20 ja saunat klo 20.30.