Tietoa Mikkelistä

Saimaan kaunis Mikkeli – rohkeasti kehittyvä Etelä-Savon sydän

Meillä Mikkelissä maisemat ja ympäristö ovat sekä urbaaneja että maaseutumaisia. Olemme rohkeasti eteenpäin katsova Etelä-Savon maakuntakeskus, joka yhdistää luonnonläheisyyden ja kaupunkielämän parhaat puolet. Suosittuna vapaa-ajan kaupunkina tarjoamme erinomaiset edellytykset hyvään elämään myös vuoden ympäri.

Historiallisesti voimme ylpeänä kutsua itseämme Savon synnyinseuduksi. Vuonna 1838 perustettu kaupunki sai nimensä arkkienkeli Mikaelilta. Kaupungin syntymäpäivää vietetään vuosittain 7. maaliskuuta. Pidämme myös yllä Suomen sotien päämajakaupungin perintöä.

Yhdenvertaisuus, kestävä kehitys, koulutus, turvallisuus ja ylpeys omasta tekemisestä ovat elämämme peruspilareita. Hyvinvointi, elinvoima ja osallisuus luovat asukkaillemme turvallisen ympäristön elää, kasvaa ja kehittää uutta. Reilu, rohkea ja rakentava asenteemme näkyy ja kuuluu myös omaleimaisissa taajamissamme.

Kaiken tämän lisäksi olemme luotettava alusta uusille ajatuksille ja innovaatioille. Erityisesti meidät tunnetaan digitaalisuuden, teknologian, vesiosaamisen, turvallisuuden ja maanpuolustuksen sekä luomu-, matkailu- ja metsäalan vahvasta osaamisesta.

Tervetuloa Saimaan kauniiseen Mikkeliin!

Mikkelin lukuina
– perustettu vuonna 1838
– pinta-ala 3 229,57 km²
– vesistöä 681,11 km²
– 51 549 asukasta 

Etelä-Savossa toteutetaan Kehu naapuria -kampanja, jossa maakunnan kunnat ja alueelliset toimijat puhuvat toisistaan hyvää – avoimesti, vilpittömästi ja inhimillisesti. Myös me Mikkelissä olemme mukana kampanjan toteutuksessa! Kampanjassa ovat mukana kaikki Etelä-Savon kunnat sekä Eloisa ja Maakuntaliitto.

Kampanjan ideana on yksinkertainen, mutta poikkeuksellisen tärkeä: nostetaan esiin hyviä asioita toisistamme ja rakennetaan yhdessä uudenlaista tapaa puhua Etelä-Savosta.

Voit jättää myös omat kehusi sivustolla www.kehunaapuria.fi.
Kehu voi koskea melkeinpä mitä vaan Etelä-Savossa. Kehun voi jättää suoraan tietylle kunnalle, tai Etelä-Savon alueelle yleisesti.