Kolmen koulun luokkia karanteeniin Mikkelissä – Uusien tartuntaketjujen jäljittäminen on käynnissä

Koronanäytteenoton ovi sairaalalla.

Essote tiedottaa perjantaina 9.4. kuudesta uudesta koronavirustapauksesta. Kahteen tartuntaketjuun kuuluvat henkilöt ovat saaneet taudin Mikkelistä ja yksi tartunnoista on saatu ulkomailta.

Tartuntaketjujen selvitys on edelleen käynnissä. Tartunnanjäljitys on kuormittunut ja osa altistuneista on edelleen tavoittamatta. Essote ottaa heihin yhteyttä perjantain aikana.

Tartuntojen johdosta altistuneita on Kalevankankaan koulussa, Rantakylän koulussa ja Päämajakoulussa.

– Tartunnan saaneista osa on nuoria ja heillä on hyvin vähän oireita. Nyt on erityisen tärkeää, että jos karanteenin lopuksi ohjataan testeihin, niin siellä pitää myös käydä, tähdentää Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Katso altistumispaikat täältä.
Ajan koronatestiin voi varata täältä. Koronatestiin on syytä hakeutua pientenkin oireiden takia.