Kaksi mikkeliläistä yritystä on yhteistyössä saanut luomuksensa esille Helsingin keskustakirjasto Oodin lastenosastolle.
Oodia koristava satuseinä on vuorovaikutteinen älyseinä. Seinällä voi soittaa fantasiasoittimella, elämysmaalailla ja kuunnella sekä katsella klassiseen musiikkiin pohjautuvaa musiikkisatua seinää koskettamalla.
Satuseinän Maaria Taivaanlaulaja -musiikkisadussa yhdistyy Jean Sibeliuksen ja Leevi Madetojan musiikki tarinaan Suomen Lapista, sen luonnosta ja luonnon suojelemisesta. Musiikkisadun tarinan on kirjoittanut Noora Nikka, kuvittanut Emiel Inkeri Nikula ja soittanut Teemu Laasanen.
Musiikkisadun lisäksi Satuseinällä voi tuottaa musiikkia Revontuliharppu-fantasiasoittimella. Elämysmaalailussa seinällä voi lennättää syksyn lehtiä tai luoda revontulia käsiä liikuttamalla. Fantasiasoittimen kuvituksen on luonut Marija Gustafsson.
– Musiikkisatukonseptissa musiikin herättämät mielikuvat yhdistyvät tarinaksi, tunteiksi ja kuviksi. Kirjoitamme satukokonaisuuksia eri maiden musiikkiin pohjautuen. Jokaisessa sadussa hyödynnetään kohdemaan musiikin lisäksi maan erityispiirteitä ja kansantarustoa. Tarinan maisemat muuttuvat luovuuden ja inspiraation alustoiksi elämysmaalailun ja fantasiasoittimen välityksellä. MusicFairyTalesin missiona onkin paitsi lasten luovuuden lisääminen, myös perheyhteyden ja tunnetaitojen parantaminen, kertoo Teemu Laasanen MusicFairyTalesista.
– Satuseinä on vuorovaikutteinen tilaratkaisu, joka ruokkii kaikkia aisteja, aktivoi, opettaa ja viihdyttää musiikin avulla. Tilakokemus perustuu suureen kosketusseinään, jonka kautta lapset saavat sukeltaa musiikkisatujen maailmaan, lisää teknisestä toteutuksesta vastaava Sami Kämppi OiOi:sta.
Kuva: Pihla Liukkonen / Kontrastia