Mikkelin torin kuukausimarkkinoita vietetään lauantaina 13.11. Kesän sato on korjattu varastoihin ja nyt on aika valmistaa peltojen ja metsien antimista ruokaa.
Tarjolla on sadan litran kattilallinen hirvikeittoa ja makupaloja lakkahillolla täytetystä kääretortusta. Ajatus hirvikeiton tarjoamisesta toriväelle syntyi jo heinäkuun helteillä toriyhdistyksen sihteerin Minna Mieskolaisen ehdotuksesta.Toriyhdistys on myynyt torin ruokatapahtumissa ruoka-annoksia ja näin syntyneet tuotot käytetään nyt tarjottavaan hirvikeittoon.
Hirvikeiton keittävät kokit Jaana Liikanen ja Veli-Pekka Mesiäinen, hirvenliha keittoon tulee kauppahallin Maalaispuodista. Mikkelin kaupungin ruoka- ja puhtauspalvelut vuokraa keittiötilat. Hirvikeitto saa pikantin maun torikauppias Pekka Pettisen lahjoittamista maustevihanneksista ja -juureksista. Herkullisen kääretortun puolestaan lahjoittaa torin ystävä Räsäukko.
– Olen todella iloinen, että toriyhdistys on verkostoitunut eri tahojen kanssa. Yhdessä talkoillen olemme voineet jo vuosikymmenen ajan tuottaa elämyksiä toriväelle. Kuluneena vuonna on nostettu mieliin makumuistoja, jotka liittyvät monen toriasiakkaan lapsuus- ja nuoruusaikaan. Toriyhdistyksen puheenjohtaja Kaija Ahonen hykertelee tyytyväisenä.
Marraskuun kuukausimarkkinat järjestetään Mikkelin Hallitustorilla lauantaina 13.11. kello 7–15. Tervetuloa maistamaan hirvikeittoa, tekemään löytöjä ja tapaamaan tuttuja!
Tapahtumaa ovat toteuttamassa Mikkelin kaupungin ruoka- ja puhtauspalvelut, Maalaispuoti, Kixit Oy, lukuisa joukko talkoolaisia ja Mikkelin Torikauppiaat ry.