Vuoden 2021 joulukorttivarat lahjoitetaan Hope ry:lle

Lapsi ja aikuinen laskemassa mäkeä talvella.

Perinteiseen tapaan Mikkelin kaupunki lahjoittaa joulukorttivaransa hyvään tarkoitukseen. Lahjoituksen suuruus on 2500 euroa. Tänä vuonna lahjoituksen on saanut Hope ry.

Mikkelin Hopen tiiminvetäjät Petra Turunen ja Tiia Herttuainen ottavat lahjoituksen vastaan hyvillä mielin.

– Suuri kiitos Mikkelin kaupungille lahjoituksesta. Samalla haluamme valtavasti kiittää kaikkia toimijoita ja yksityishenkilöitä. Mikkeliläiset ovat olleet aktiivisia lahjoittajia. Olemme saaneet paljon hyväkuntoisia vaatteita ja leluja mikkeliläisille lapsiperheille, Petra Turunen kertoo.

Mikkeliläisten lapsiperheiden avuntarve on pysytellyt samana kuin viime vuonna. Korona-ajan alettua avuntarve kasvoi.

– Olemme iloisia, että ihmiset uskaltavat lähestyä meitä ja hakea apua. Pikkulapsiperheiden osuus korostuu, mukana on myös maahanmuuttajataustaisia perheitä. Tällöin teemme yhteistyötä monikulttuurikeskus Mimosan kanssa kieliasioissa. Toiminnassamme pyrimme myös ohjaamaan perheitä muun avun piiriin, Turunen sanoo.

Hopen jouluviikkoon kuuluu jouluruoan jakelu apua tarvitseville mikkeliläisperheille. Kaupungin joulukorttivarat ohjataan Hopen lahjakeräyksen kautta mikkeliläisille lapsille ja nuorille.

Kuva: Pihla Liukkonen / Kontrastia