Kulttuurin unelmavuosi tarjoilee näyteikkunoita taiteelle ja kulttuurille

Lääninhallituksen rakennus.

Kulttuuri ja taide tuodaan Mikkelin keskustaan, kun Kulttuurin unelmavuosi 2022 -hanke tarjoaa Mikkelin entisen lääninhallituksen lasikäytävät eli lasikot taiteen ja kulttuurin ammattilaisten käyttöön. Lasikoista tulee kevään ajaksi eläviä kulttuurin näyteikkunoita, joiden sisältö vaihtuu. Tiloihin on mahdollista tuottaa näyttelyitä, erilaisia esityksiä tai performansseja. Lasikot ovat taiteen käytössä helmikuusta toukokuun loppuun.  

– Haemme sisältöä lasikoihin avoimella haulla, joka on käynnissä niin kauan kuin avoimia aikoja on tarjolla. Haku tapahtuu nettisivuiltamme löytyvällä lomakkeella. Sisältöä voi tarjota joko kertaluonteisesti, vaikkapa yhtä esitystä varten tai pidemmäksi aikaa, kuitenkin korkeintaan kahdeksi viikoksi, kertoo Kulttuurin unelmavuoden hankekoordinaattori Tiina-Riikka Turunen

– Lasikoissa on aiemminkin nähty kulttuuritoimintaa, muun muassa jokunen vuosi sitten Museoiden yössä. Nyt tällä pitkäaikaisemmalla yhteistyöllä tilaa hallinnoivan Senaatti-kiinteistöjen kanssa saamme tarjottua mikkeliläisille kulttuurin ja taiteen tekijöille paikan näkyä ihan Mikkelin sydämessä, kaikkien nähtävillä ja saatavilla, Turunen iloitsee.  

Hallitustorin laidalla oleva lääninhallituksen rakennus on tyhjillään aluehallintoviraston muutettua sieltä pois alkuvuodesta 2021. Kaunis rakennus sopii kulttuurin näyteikkunaksi niin sijaintinsa kuin myös historiansa puolesta: vuonna 1843 valmistunut, Carl Ludvig Engelin suunnittelema arvorakennus on jo itsessään kulttuurihistoriaa arkkitehtuurinsa ansiosta.  

Ensimmäisenä lasikot valtaa Lumio Eventsin valotaide, joka on nähtävissä 2.–16.2. välisen ajan. 

Kulttuurin unelmavuoden tavoitteina ovat kulttuurin saatavuuden ja saavutettavuuden lisääminen, kulttuuri-, taide- ja tapahtuma-alan tekijöiden työllistäminen sekä hyvinvoinnin lisääminen alueella. Hanke edistää kokonaisvaltaisesti sosiaalista, kulttuurista ja taloudellista kestävyyttä. Hankkeen rahoittavat Etelä-Savon maakuntaliitto Euroopan aluekehitysrahastosta sekä Mikkelin kaupunki.