Reilu, rohkea ja rakentava -juttusarja viestii kaupungin arvoja

Kaksi laskettelijaa, taustalla sininen taivas.

Mikkelin kaupungin viestintä toteuttaa vuoden 2022 aikana Reilu, rohkea ja rakentava -juttusarjan, joka koostuu yhteensä 48 positiivisesta uutisartikkelista Mikkelistä, sen asioista, ilmiöitä ja ihmisistä. Jokainen sarjan artikkeli linkittyy kaupungin arvoihin: rohkeuteen, reiluuteen ja rakentavaan toimintaan. 

Juttusarjan tavoitteena on osaltaan parantaa paikkakunnan ilmapiiriä sekä samalla nostaa esille hienoja asioita Mikkelistä.

– Toivomme, että jokainen mikkeliläinen löytää juttusarjan teemoista vähintään yhden positiivisesti yllättävän asian Mikkelistä, kertoo viestintäpäällikkö Heidi Hänninen taustoista.

Ideoita artikkeleihin kysytään kaupunkilaisilta vuoden aikana eri tapoja hyödyntäen.

Juttujen julkaisu alkaa helmikuussa, niitä julkaistaan viikoittain ja kampanja päättyy suunnitelman mukaisesti vuoden loppuun. Jutut julkaistaan kaupungin verkkosivuilla.

Reilu, rohkea ja rakentava -juttusarjan artikkelit toteutetaan pääosin kaupungin viestintätiimin omana työnä. Viestintätiimin työparina kampanjan ideoinnissa on ollut mukana mainostoimisto Hurry Oy.

Ensimmäinen juttusarjan artikkeli julkaistaan kaupungin verkkosivuilla torstaina 3.2.2022. Helmikuun juttuihin on hyödynnetty kaupungin luottamushenkilöiltä saatuja juttuideoita.

Reilu. rohkea ja rakentava -juttusarja

 

Juttuideoita voi toimittaa osoitteeseen viestinta@mikkeli.fi.

Kuva: Pihla Liukkonen