Helsingin, Espoon, Tampereen, Turun, Oulun, Vantaan, Hämeenlinnan, Joensuun, Jyväskylän, Kotkan, Kouvolan, Kuopion, Lahden, Lappeenrannan, Mikkelin, Porvoon sekä Rovaniemen kaupungit valmistelevat avun antamista Ukrainalle. Osassa kaupunkeja päätökset on tehty eilen 28. helmikuuta 2022 ja osassa tarvittavat päätökset on tarkoitus tehdä luottamushenkilöelinten kokoontuessa seuraavan kerran. Kaupungit avustavat Ukrainan valtiota ja sen kansalaisia yhteensä noin 1,5 miljoonalla eurolla.
Kaupunkien avustukset tullaan antamaan joko raha-apuna tai humanitaarisena materiaaliapuna yhteistyössä Suomen valtion, avustusjärjestön tai muun luotettavan yhteistyökumppanin kautta.
”Sota Ukrainassa on aiheuttanut humanitaarisen hätätilan ja apu sodan keskellä oleville on nyt tärkeää. Kaupungit haluavat osoittaa tukensa ukrainalaisille tässä erittäin surullisessa ja järkyttävässä tilanteessa”, edellä mainittujen kaupunkien pormestarit ja kaupunginjohtajat toteavat.
Kaupungit kannustavat myös muita Suomen kuntia vastaavaan yhteistyöhön ja avustamiseen.
Ukrainan valtio on joutunut sotaan Venäjän hyökättyä maahan torstaina 24.2.2022 ja Ukraina on esittänyt kansainvälisen vetoomuksen maan ja sen kansalaisten kiireellisestä tukemisesta. Monet toimijat, mukaan lukien Suomen valtio, ovat jo tehneet tukipäätöksiä Ukrainan auttamiseksi. Myös Ukrainan suurlähetystö on lähestynyt eräitä Suomen kaupunkeja avunpyynnöllä Ukrainan valtioon ja sen väestöön kohdistuneiden sotilastoimien aiheuttamien vahinkojen ja menetysten lieventämiseksi.
Mikkelin kaupunginhallitus käsittelee Mikkelin osuutta tukipotista kokouksessaan maanantaina 7.3.2022.