Essote keventää koronasuosituksiaan ensi viikosta alkaen

Nainen kasvomaskissa, taustalla koronaviruksen mikroskooppikuvia.

Essoten alueen koronakoordinaatioryhmä on päättänyt, että 13.3. asti voimassa olevia koronasuosituksia voidaan ryhtyä osittain purkamaan. Alueen epidemiatilanne on edelleen vaikea, mutta tasaantumassa niin tartuntamäärien kuin hoidontarpeenkin osalta. Edeltänyt viikko oli koronanäytteenotossa poikkeuksellisen hiljainen koulujen hiihtoloman vuoksi.

– Tilastoimme nyt näytteenotossa ensi kertaa viikkotasolla yli 50 prosentin positiivisten testitulosten osuutta, joten tautia on paljon liikkeellä, Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo.

Rokotuskattavuus on myös korkealla, koko Essoten alueen väestöstä yli 62 prosenttia on saanut kolme koronarokoteannosta. 

13.3. asti voimassa olevaa suositusta enintään viiden hengen kokoontumisista kevennetään 14.3. alkaen niin, että henkilömäärän suhteen ei enää ole suositusta. Kokoontumisia voi järjestää terveysturvallisesti, jos ne ovat välttämättömiä, mutta vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluvia ja rokottamattomia aikuisia henkilöitä suositetaan välttämään sosiaalisia kontakteja ja kokoontumisiin osallistumista.

– Terveysturvallisesti järjestetty kokoontuminen tarkoittaa sitä, että kaikkien osallistujien on mahdollista säilyttää turvavälit muihin henkilöihin, tilaisuudessa käytetään kasvomaskeja ja huolehditaan käsihygieniasta. Vakavan tautimuodon riskiryhmiin puolestaan kuuluvat kaikki iäkkäät henkilöt sekä infektioille altistavaa sairautta sairastavat, Seppälä selventää.

14.3. alkaen poistuu myös Mikkelin, Juvan, Mäntyharjun ja Pieksämäen seuduille annettu etätyösuositus. Työnantajia kuitenkin muistutetaan, että terveysturvallisuudesta tulee edelleen huolehtia työpaikoilla. Sen takaamiseksi etätyöskentely on paras keino niissä työtehtävissä, joissa se on mahdollista. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköiden vierailuja koskeva suositus sen sijaan jatkuu. Vierailut tulee rajoittaa vain ehdottoman välttämättömiin vierailuihin. Terveydenhuollon ryhmätoiminnot voidaan käynnistää terveysturvallisesti 21.3. alkaen.