Essote laajentaa neljännen koronarokotteen antamista

Rokote.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee, että neljättä koronarokoteannosta jaettaisiin myös niille iäkkäille, jotka ovat järjestetyn kotihoidon tai omaishoidon piirissä sekä muillekin iäkkäille, joiden terveys ja toimintakyky ovat heikentyneet.

Aiempi suositus koski 12 vuotta täyttäneitä vakavasti immuunipuutteisia, 80 vuotta täyttäneitä ja kaikkia hoivakodeissa asuvia iäkkäitä.

Essoten rokotuspisteillä laajennettu suositus otetaan käyttöön maanantaista 9.5. alkaen.

– Neljännen rokoteannoksen saavat silloin myös ne iäkkäät, jotka eivät pärjää yksin kotona sekä iäkkäät, jotka ovat järjestetyn kotihoidon tai omaishoidon piirissä. Edellisestä rokoteannoksesta tulee olla kulunut vähintään kolme kuukautta, pandemiapäällikkö Hans Gärdström kertoo.

Ruuhkien välttämiseksi Gärdström pyytää suosimaan nettiajanvarausta koronarokotukseen hakeutuville. Ajanvaraus osoitteessa essote.fi/koronarokotus.