Kulttuurin unelmavuosi ja D.O. Saimaa kutsuvat mikkeliläiset ysit Suomen suurimmalle koululounaalle 25.5.

Mikkelin tori kuvattuna ilmasta.

Kulttuurin unelmavuosi 2022 -hanke ja D.O. Saimaa -hanke järjestävät toukokuussa Suomen suurimman koululounaan Mikkelin torilla. Keskiviikkona 25.5. kello 11 alkaen torille katetaan pitopöydät, joihin ruokailemaan pääsevät mikkeliläiset 9. luokkalaiset opettajineen.

Noin 600 peruskoulunsa päättävää oppilasta opettajineen saapuvat ruokailemaan torille pitkien pöytien ääreen ja syömään paikallisista tuotteista tehtyä laadukasta lähiruokaa. Ruoan valmistuksesta vastaa D.O. Saimaan chef Ilkka Arvola yhdessä Astetta parempaa -yrittäjä Marko Huuhilon ja Toripulun kanssa. Apuna heillä on lisäksi Etelä-Savon ammattiopiston opiskelijoita niin ruoan valmistuksessa kuin myös tarjoilussa.

Ruoat tarjoillaan oppilaille suoraan pöytiin suurilla puuvadeilla. Tavoitteena on tuoda koululaisille esiin paikallista ruokailukulttuuria ja yhdessä kiireettömästi syömisen tärkeyttä sekä myös samalla juhlistaa peruskoulutaipaleen päättymistä. Ruokailun lisäksi ”jälkiruokana” oppilaille esiintyy Emma-palkittu artisti F.F:n esiintymisen tarjoaa Mikkelin kaupungin nuorisopalvelut ja nuorisovaltuusto.

Oppilaat saavat etukäteen katsottavakseen videon, jossa D.O. Saimaan Ilkka Arvola yhdessä Kulttuurin unelmavuoden hankepäällikkö Jatta Juholan kanssa avaa tapahtuman taustoja sekä ruoan matkaa pelloilta pöytään ja sen merkitystä.

– Haluamme muistuttaa ja tuoda esille Mikkelin alueen ruokakulttuurin huippu raaka-aineita, monipuolisuutta ja tärkeyttä tulevaisuuden vastuullisille kuluttajille, kertoo Ilkka Arvola D.O. Saimaasta.

Kulttuurin unelmavuoden Jatta Juhola aukaisee tapahtuman taustaideaa.

– Kulttuurin unelmavuoden tavoitteena on nostaa myös ruokakulttuuria. Ruoka ei ole koskaan vain ravintoa. Siihen liittyy käytettävät raaka-aineet, valmistustavat sekä syömiseen ja ruokailuun liittyvät tavat, mitkä tekevät ruoasta mitä suurimmassa määrin kulttuuria. Yhdessä syöminen itsessään on merkityksellistä.

Koululaisten ruokailun jälkeen pöydät ja penkit jäävät loppuillaksi paikoilleen. Illan aikana kenen tahansa on mahdollista osallistua Illallinen torilla -tapahtumaan. Periaate on sama kuin Illallinen taivaan alla-konseptissa: kuka vain voi saapua omien ruokiensa kera ruokailemaan yhteisen pöydän ääreen. Ruoan voi hankkia paikallisesta ravintolasta, torikauppiailta tai pakata kotona oman piknik-korin.

Kuva: Pihla Liukkonen / Kontrastia