Annilanrantaan toteutetaan unelmaa korkeatasoisesta Saimaa-asumisesta

Ilmakuva Annilanrannasta.

Kesällä 2022 tulee kuluneeksi viisi vuotta Mikkelissä järjestetyistä asuntomessuista. Vuoden 2017 asuntomessut Kirkonvarkaudessa, Saimaan rannalla, antoivat sysäyksen uudenaikaiselle rantarakentamiselle Mikkelissä. Nyt laadukkaita rantatontteja on tulossa lisää asuntomessualueen eteläpuolelle. Reilu, rohkea ja rakentava -juttusarja otti selvää Annilanrannan suunnitelmista.

 – Tavoitteena on, että kaavaehdotus on valmis syksyllä 2022, kertoo Mikkelin kaupunginarkkitehti Ilkka Tarkkanen.

Uusia omarantaisia tontteja tulee olemaan seitsemäntoista kappaletta. Lisäksi alueelle kaavoitetaan seitsemän sisämaan tonttia. Kaavan hyväksymiskäsittely on ensi vuoden vaihteessa, joten itse tonttimarkkinointi kaikkine tietoineen saadaan käyntiin alkuvuonna 2023.

– Katusuunnittelu alueelle tehdään yhtäaikaisesti, Tarkkanen sanoo.

– Emme vielä ole päättäneet onko tarkoituksenmukaista myydä kaikkia tontteja esimerkiksi vuoden aikana vai jaksotetaanko myyntiä useamman vuoden ajalle.

Olipa prosessi sitten millainen tahansa, on Annilanrannasta nousemassa Mikkelin kaupungin tonttimarkkinoinnin seuraava kruununjalokivi. Aluetta profiloidaan korkeatasoiselle omakotitalorakentamiselle, mutta muutoin järin suurta kunnallista infrastruktuuria ei ole suunnitteilla – alue kun tulee olemaan luonteva jatke Kirkonvarkauden ympäristölle.

– Annilanranta tulee olemaan suojaisa ja rauhallinen alue, Tarkkanen luonnehtii ja korostaa, että jokaiselle rantatontille lisätään oikeus rakentaa erillinen rantasaunarakennus.

Alkuselvitykset on jo tehty

Annilanrannan asemakaavoitus toteutetaan kaupungin omana työnä. Kaavatyön pohjalla on jo Ramboll Finland Oy:n tekemiä selvityksiä tonttien asemoinnista ja infraratkaisujen toteutuksesta.

– Kun kaavoitus valmistuu ja asemakaava saa lainvoiman, meille muodostuu hieno markkinoitava kohde, kertoo Mikkelin kaupungin maankäyttöpäällikkö Jukka Piispa.

Omarantaisten tonttien myymisessä sovelletaan tarjouskilpailumenettelyä, ainakin ensivaiheessa. Myös uudenaikaista tonttihuutokauppaa tutkitaan yhtenä luovutusvaihtoehtona. Niin sanotut kuivan maan tontit luovutetaan arvalla.

– Kuivan maan tonteilla, joilla ole ei ole omaa rantaa, neliöhinta on 79 euroa neliömetriltä. Rantatonttien osalta tarjouskilpailun pohjahinta on sama. Varmistaakseen, että hakija saa haluamansa tontin, on syytä varautua tarjoamaan tontista käypä hinta, Piispa sanoo.

Alueelle ominainen rannan suuntainen harju- ja rinnemaasto säilyy maisemassa, joten rakentajilta edellytetään rinteeseen sopivaa talomallia.

– Muutoin pyrimme ajamaan sallivaa kaavaa. Rakentajat haluavat joustavuutta ja sitä on luvassa asuntomessualueen tapaan, Piispa täsmentää.

***

Kuva: Mikko Kankainen

Reilu, rohkea ja rakentava -juttusarja viestii Mikkelin kaupungin arvoja. Juttusarjassa julkaistaan uusi artikkeli viikoittain vuoden 2022 loppuun asti.

Onko sinulla juttuidea? Kerro siitä meille osoitteeseen viestinta@mikkeli.fi.