Asumisen ja toimintaympäristön palvelualue tiedottaa matonpesupaikoista ja yöaikaan tehtävistä töistä

Kirkkopuiston kukkaistutuksia ja suihkulähde.

Mikkelin kaupungin matonpesupaikkoja on kymmenen. Matonpesupaikat on avattu 1.6. ja ne ovat käytettävissä elokuun loppuun asti.

Kaikkien kaupungin matonpesupaikkojen jätevedet ohjataan viemäriverkoston kautta puhdistettavaksi tai paikallisesti imeytyskenttien kautta.

Kaupungin viralliset uimarannat on laitettu käyttökuntoon uimareita varten. Pitkäjärven uimarannalla on esimerkiksi invaluiska ja pukeutumistilat normaalin uimarantavarustuksen lisäksi.

Yöaikaan tehtävät työt

Mikkelin kaupunki tekee 1.6.–30.9. välisenä aikana seuraavia töitä yöaikaan.

Toistuvasti:
Katualueiden reunojen puominiitot
Rikkakasvien torjunnat katualueella
Keskusta ja hallitustorin koneellinen puhtaanapito

Helleaikana satunnaisesti:
Ryhmäkasvien ja puiden kastelu
Nurmikoiden leikkausta
Satunnaisesti melua aiheuttavat työt ovat kestoltaan lyhytaikaisia. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa mahdollista häiriötä.

Laajalammen leikkipuiston peruskorjaus jatkuu. Peruskorjauksen ajan leikkipuisto on aidattu työmaa-aidoilla eikä leikkipuiston alue ole käytettävissä. Peruskorjauksessa uusitaan suurin osa leikkivälineistä ja puistokalusteista. Peruskorjaus valmistuu heinäkuun puoliväliin mennessä.