Pohjoismainen ystävyyskaupunkivierailu Mikkelissä 8.–11.8.

Mikkelin kaupungin silhuetti, etualalla Savilahtea.

Pohjoismaiset ystävyyskaupungit Borås, Molde ja Vejle vierailevat Mikkelissä 8.–11.8. Tällä viikolla maanantain ja torstain välisenä aikana Hallitustorilla liehuvat Suomen lipun lisäksi Ruotsin, Norjan ja Tanskan liput.

Mikkeliin saapuu yhteensä 20 pohjoismaista vierasta. Vierailun isännöinnistä vastaa Mikkelin kaupungin viranhaltija- ja luottamushenkilöjohto. Tänä vuonna yhteisen kokoontumisen teemana on varautuminen. Vieraat tutustuvat muun muassa uuteen jätevedenpuhdistamoon ja EcoSairilaan, Sodan ja rauhan keskus Muistiin ja Kyyhkylään sekä osallistuvat risteilylle Astuvansalmen kalliomaalauksille.

Pohjoismaisia ystävyyskaupunkivierailuja on järjestetty säännöllisesti sotien jälkeen 1940-luvulta lähtien. Mikkelin ensimmäinen pohjoismainen ystävyyskaupunki on ollut Ruotsin Borås, jonka Norjan ja Tanskan ystävyyskaupungit tulivat luontevasti myös Mikkelin ystävyyskaupungeiksi.

Alun perin ystävyyskaupunkisuhteet solmittiin Boråsiin osana niin sanottua kummikaupunkitoimintaa. Tuolloin ruotsalainen kummikaupunki tuki suomalaista, sodasta kärsinyttä kaupunkia rahallisesti ja materiaaliapuna vuodesta 1940 lähtien. Mikkelissä on edelleen pystyssä tähän toimintaan liittyneenä materiaaliapuna saatuja ”ruotsalaistaloja” muun muassa Kalevankankaalla.

Nykyään ystävyyskaupunkien välisiä vierailuja järjestetään kahden vuoden välein, mutta koronasta johtuen väli on nyt venynyt neljään vuoteen. Mikkelin jälkeen seuraava isäntäkaupunki vuonna 2024 on Borås.