Aktiivinen arki -harrastetapahtuma saapuu jälleen

Saimaa-stadiumi, sisäkuva.

Lauantaina 3.9. kello 10–14 kannattaa harrastusnälkäisten ottaa suunnaksi Saimaa-stadiumi. Aktiivinen arki -tapahtuma kokoaa koronavuosien tauon jälkeen joukon mikkeliläisiä vapaa-ajan toimijoita, yhdistyksiä ja seuroja esittelemään tarjontaansa. Mukana on toimijoita niin liikunnan, kulttuurin, sosiaali- ja terveysalan kuin ennaltaehkäisevän työnkin saralta.

Tapahtuman tarkoituksena on esitellä uutta harrastusta pohtivalle laaja skaala paikallisia harrastusmahdollisuuksia sekä saada kehitettyä yhdistysten välistä yhteistyötä. Tapahtumassa pääsee testaamaan toiminnallisilla esittelypisteillä eri harrastuksia, joten kannattaa varautua vaatteilla, missä luonnistuu niin jousiammunta, sirkustelu, voimistelu kuin kamppailukin. Kävijät pääsevät testaamaan muun muassa puristusvoimaansa, tutustumaan tanssin saloihin, sisäsoutamaan ja kannattaapa mukaan pakata myös luistimet, sillä Mikkelin Luistelijat pistää jäähallille pystyyn luisteludiscon kello 12.10–13.30. Ajantasainen listaus mukana olevista tahoista on tapahtuman Facebook-sivuilla.

Agilityharrastajien ulkokentällä jalkapallohallin takana pääsee seuraamaan virallisia agilitykilpailuja ja Mikkelin VPK tuo piha-alueelle paloauton, johon kävijät pääsevät tutustumaan – toki pienellä hälytysvarauksella.

Samaan aikaan Saimaa-stadiumi järjestää alueella myös Kalis-päivän kello 10–12, jossa luvassa on muassa poniratsastusta ja ohjattu ulkokuntosalitreeni. Ravintola Bistro Sisussa puolestaan on kello 10–12 ilmainen hernekeittotarjoilu 400 ensimmäiselle. Kalis-päivän sisältöön voi tutustua osoitteessa saimaastadiumi.fi. Stadiumin ravintola Bistro Sisu palvelee tapahtumapäivänä kello 10–18. Myös SuperCorner palvelee normaalisti kello 11–18 (päivälippu SuperCorneriin maksaa 17 euroa).

Tapahtumapaikan vieressä olevat Kalevankankaan upeat lenkkeilymaastot kannattaa hyödyntää ja yhdistää tapahtumassa vierailu vaikkapa päivän lenkkiin. Tervetuloa tutustumaan Mikkelin mahdollisuuksiin harrastaa ja viettää vapaa-aikaa!

Aktiivinen arki -tapahtumaan on vapaa pääsy ja tarjontaa on kaikille ikäluokille. Järjestäjänä tapahtumassa on Mikkelin kaupungin liikunta- sekä kulttuuripalvelut.

Kuva: Mikko Kankainen