Koronavirustaudin hoidontarve on kasvussa Essoten alueella

Koronavirus.

Essoten alueella koronavirustaudin hoidontarve on kasvussa. Kuntayhtymän alueella on tällä hetkellä sairaalahoidossa 35 koronaa sairastavaa potilasta. Kaikki eivät ole kuitenkaan hoidossa koronan vuoksi.

– Pelkästä liitännäistaudista ei voida kuitenkaan puhua, sillä päivystykseen ja hoitoon tullaan enenevissä määrin koronan vuoksi, siksi hoidossa olevien määrä nousee nyt vauhdilla, Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström kertoo.

Koronatestauksen piiriin kuuluvien parissa esiintyvyys kasvaa myös. Essoten testeissä positiiviseksi todettujen osuus on kivunnut jälleen yli 50 prosentin.

Gärdström muistuttaakin, että koronan sairastamiseen kannattaa edelleen suhtautua asiaan kuuluvalla vakavuudella, jotta toipumiselle on hyvät edellytykset eikä sairaalahoidolle tulisi tarvetta. Positiivisen kotitestinkin jälkeen on syytä muistaa tärkeimmät asiat:

– Nesteytyksen ylläpitäminen on oleellista sairastaessaan. Syksyn pimentyessä myös D-vitamiinin saannista on syytä huolehtia. Voimien mukaan on myös hyvä liikkua ja tukosriskin vähentämiseksi lentosukat tai tukisukat ovat oiva asuste, Gärdström kertaa.

Jos oireet muuttuvat tukaliksi ja kuume pitkittyy, esiintyy hengitysvaikeuksia tai liikkumisongelmia, on syytä ottaa yhteyttä puhelimitse päivystysapuun 116 117. Päivystysavun ammattilainen tekee hoidontarpeen arvion.

– Syyslomallakin on hyvä muistaa, että sairaana ei lähdetä liikenteeseen muiden joukkoon, vaan maltetaan rauhassa toipua siellä, missä sillä hetkellä oleilee, Gärdström muistuttaa.