Kaupunki hakee kumppaneita toteuttamaan 185v. syntymäpäiväohjelmaa – osallistuvaa toteutustapaa kokeillaan nyt ensimmäistä kertaa

Kettuhahmolla pallo kädessä

Kaupunki hakee kumppaneita toteuttamaan kaupungin syntymäpäiväohjelmaa. Kumppanuuksien kautta on tarkoitus lisätä tapahtumatarjontaa niin itse syntymäpäivänä 7.3.2023 kuin koko synttäriviikolla. Kaupunki avaa 1.11.2022 synttäritapahtumille kumppanuushaun, jonka kautta tapahtumien järjestämiseen on mahdollista saada myös pienimuotoista tukea. 

Kaupunki kokeilee osallistuvaa syntymäpäiväohjelman toteuttamista nyt ensimmäistä kertaa. Oppia tapahtumien valintaan on otettu Kulttuurin unelmavuoden kulttuuritupsahduksista.  Tupsahdusten valinnassa on käytetty pisteytyskriteerejä, jotka ovat olleet hakijoiden tiedossa. Näin toimijat ovat voineet jo tapahtumaa suunnitellessaan arvioida, kuinka hyvin se täyttää pisteytyksen tavoitteet.

Syntymäpäivän tapahtumaehdotusten arvioinnissa arvioidaan muun muassa toimijan kokemus tapahtumien järjestämisestä, toteutuksen muut edellytykset, sisällön linkitys kaupunkiin, sisällön kiinnostavuus suhteessa haettavaan summaan sekä kävijöiden mahdollisuus osallistua tapahtuman toteutukseen. Kaikki pisteytyksen kriteerit ovat luettavissa kaupungin verkkosivuilta osoitteesta www.mikkeli.fi/185v.

Synttäriohjelma toteutetaan Mikkelissä. Kumppanuutta hakeva taho tulee olla rekisteröity yhdistys tai yritys. Yksi toimija voi tulla valituksi kumppaniksi vain yhteen tapahtumaan. Lisäksi tapahtuman tulee olla osallistujilleen maksuton.

”Maksullinen ohjelmasisältö pääsee kyllä osaksi kaupungin syntymäpäivän markkinointia, mutta se ei voi hakea tätä kumppanuusrahaa”, syntymäpäivää koordinoiva kaupungin viestintäpäällikkö Heidi Hänninen selventää.

Kumppanuuden arvo voi olla sadasta eurosta 1500 euroon. Synttäriohjelmille voidaan jakaa yhteensä maksimissaan 4000 euroa.

”Toivomme, että tällä mallilla saamme erilaisia synttäritapahtumia ympäri kaupunkia. Tapahtumat voivat olla esimerkiksi työpajoja, tutustumiskierroksia tai performansseja”, kertoo kaupungin viestintäpäällikkö Heidi Hänninen. Tiedostamme, että jaettavissa oleva summa ei ole suuri, mutta toivomme, että yhteistyöllä voimme luoda jotakin uutta”, Hänninen jatkaa.

Hakuaika kumppanuustapahtumien rahoituksen hakemiselle alkaa 1.11.2022  ja se päättyy vuoden 2022 loppuun. Päätökset valituista tapahtumista tehdään tammikuun 2023 alussa. 

Kumppanuustapahtumien lisäksi kaupunki järjestää syntymäpäivänä perinteistä omaa ohjelmaa, kuten kaupungintalon kierroksia. ”Myös muuta ohjelmaa on suunnitteilla, mutta siitä tiedotamme myöhemmin erikseen”, kaupungin viestintäpäällikkö Heidi Hänninen vihjaa.

Linkki syntymäpäiväohjelman haun kriteereihin. 

Kuvituskuva Mikkelin 183v. saunasynttäreiltä: Pihla Liukkonen