Urpolanjoki on avautunut kalojen vaellukselle

Taimen.

Mikkelin Urpolanjoki on avautunut kalojen vaellukselle ja mahdollistaa jatkossa vaelluskalojen lisääntymisen valuma-alueen virtapaikoissa. Suurin osa kalateiden rakentamisesta tehtiin kuivatyönä työpadon suojassa. Kuivan syksyn ansiosta työt sujuivat hyvin ja luonnonmukaiset kalatiet saatiin valmiiksi.

Urpolanjoen yläosaan sijoittuva osuus kalatiestä säätää jatkossa Urpolanlammen vedenkorkeutta. Kalatiet ja patojen osittainen purkaminen valmistuu tällä viikolla. Maisemointi- ja viimeistelytöitä jatketaan keväällä ja pienimuotoisia kunnostuksia tehdään ensi kesänä.

Kuivan kesän seurauksena Urpolanjoen virtaama oli erittäin vähäinen, mutta siitäkin huolimatta patojen välisessä koskessa oli runsaasti taimenen poikasia. Kunnostustyön aikana siirrettiin noin 60 taimenta turvaan joen alaosaan. Nyt poikasilla on vapaa mahdollisuus palata koskialueille. Hankkeen urakoitsijana on Jari T. Liukkonen Oy Hirvensalmelta ja työtä ohjasi ely-keskuksen kunnostusten asiantuntija. Hankkeen rahoittaa Mikkelin kaupunki ja Pohjois-Savon ely-keskus hallituksen vaelluskalakantojen elvyttämisohjelma Nousu-rahoituksella. Neljän kalatien rakentamiskustannukset ovat noin 200 000 euroa.

Itä-Suomen aluehallintovirasto myönsi lokakuussa Mikkelin kaupungille luvan Rokkalanjoen Ryöpyn ja Hauskan vanhojen myllypatojen yhteyteen tulevien kalateiden rakentamiselle. Kalatien rakentamisen yhteydessä osa Rokkalanjoen vanhojen säännöstely- ja myllypatojen rakenteista puretaan. Toimenpiteet poistavat Rokkalanjoesta vaellusesteen ja edistävät merkittävästi taimenen nousu- ja lisääntymismahdollisuuksia. Työt on tarkoitus toteuttaa syksyllä 2023.

Emotaimenet odottamassa jo patojen purkamista

Mikkelin kaupungissa virtaaviin jokivesistöihin, sekä Urpolanjokeen että Rokkalanjokeen on hyvät mahdollisuudet kehittyä luonnossa lisääntyvä taimenkanta. Patojen yläpuolelle on useina vuosina istutettu mätiä ja pienpoikasia, poikaset ovat menestyneet joessa ja vaeltaneet Saimaalle kasvamaan sukukypsiksi. Emotaimenet ovat palanneet turhaan patojen alle useana vuonna päästäkseen kudulle sekä Urpolan- että Rokkalanjoella. Lokakuussa ely-keskus, Saimaan lohikalojen ystävät ry ja joukko vapaaehtoisia siirsivät yhteistyössä Rokkalanjoen alimman padon alle nousseita emotaimenia patojen yli Emolanjoelle. Kututaimenet alkoivat välittömästi kaivamaan kutupesiä vielä suurelta osin kunnostamattomiin jokiuomiin. Jatkossa patojen yläpuolella olevien jokien elinympäristökunnostukset ovat kiireellisiä toimenpiteitä, jotta poikasille on paremmat elinympäristöt.

Maa- ja metsätalousministeriön käynnistämä Nousu-ohjelma parantaa vaelluskalojen elinolosuhteita ja pyrkii palauttamaan vaelluskalakantojen luontaista lisääntymistä Suomen virtavesissä. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä muun muassa maa- ja metsätalousministeriön, ely-keskusten, patojen omistajien ja Metsähallituksen kanssa. Nousu-ohjelma keskittyy erityisesti kalojen kulkumahdollisuuksien parantamiseen, nousuesteiden poistoon tai muuttamiseen kalojen kululle soveltuviksi.