Kaupunki palkitsi menestyneitä urheilijoita

Yhteiskuva urheilijoista.

Mikkelin kaupunki palkitsi menestyneitä mikkeliläisurheilijoita torstaina 19.1. kaupungintalolla järjestetyssä tilaisuudessa.

Paikalle kaupunginhallituksen kokoushuoneeseen oli saapunut parisenkymmentä urheilijaa ja seurojen taustajoukkoja. Tilaisuuden avasi kaupunginjohtaja Janne Kinnunen.

– Arvostan paljon urheilua ja kaikkia liikunnan parissa työtä tekeviä ihmisiä sekä sitä maailmaa, jota te urheilijat edustatte, Kinnunen aloitti.

Kinnunen kertoi omasta yleisurheilutaustastaan. Hän oli mukana kilpaurheilussa 26-vuotiaaksi asti.

– Urheilun myötä pääsin käymään ulkomailla, olen muun muassa edustanut yhdysvaltalaista yliopistojoukkuetta Georgia Bulldogsia ja muistan oikein hyvin ne kaksi vuotta rapakon takana. Urheilu toi kansainvälisiä yhteyksiä ja elämänkokemuksia. Koskaan ei voi tietää, mitä elämä urheilijana tuo tullessaan. On todella hienoa, että olette lähteneet kilpaurheiluun ja olette seuranneet sydäntänne niin pitkälle kuin edellytykset ja elämäntilanteet mahdollistavat.

Kinnunen korosti myös, että Mikkeli on hieno ja perinteikäs urheilukaupunki.

– Kaupungin tehtävä on luoda urheilupaikkoja ja liikuntatiloja. Infraa, joka mahdollistaa ihmisten liikkumisen ja urheilun harrastamisen. Tuomme panosta liikunnan ja hyvinvoinnin edistämiseen. Varsinainen työ ja hengen tuominen tapahtuu urheiluseuroissa ja monen vapaaehtoisen toimesta. Siinä mielessä kaupunki ja seurat sekä te urheilijat olemme samassa veneessä. Samalla kun toimitte urheilijoina ja Mikkelin esikuvina, on hyvä tiedostaa, että moni seuraa tekemisiänne. Taustalla on paljon mikkeliläisiä teidän takananne. Onnittelen kaikkia!

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan tervehdyksen tilaisuuteen toi Mikko Haverinen (kesk.).

– Lautakunnan puolesta onnittelut kaikille! Ja kiitos hienoista urheiluhetkistä, joita olette tarjonneet. Urheilijat ovat arvokkaita mainetekijöitä. Maine voi näkyä ulkoisena menestyksenä, mutta olen pannut merkille senkin, että mikkeliläiset urheilijat ovat loistaneet myös urheiluhengen osoittamisessa: Toisten kannustaminen, rehti kilpailu, hyvä käyttäytyminen kentillä ja harjoitustiloissa. Nämä ovat tärkeitä arvoja, joita mikkeliläiset hyvin toteuttavat. Esimerkin voima on valtava. Nuorille haluan sanoa sen, että olette itsekin esimerkkejä seurojen pienimmille junioreille. Siirtäkää hyviä arvojanne myös nuoremmille. Siten varmistamme, että urheilu- ja liikuntaporukka voi erittäin hyvin jatkossakin.

Kaupunginhallitusta tilaisuudessa edustanut Jarno Strengell (sd.) korosti, ettei urheilu-ura kestä loputtomiin. Taustojen on oltava kunnossa.

– Olkaa ylpeitä saavutuksistanne, se on myös hyvää mainosta lajillenne. Kannattaa muistaa myös nuorena, että käytätte valtavasti aikaa harjoitteluun. Kilpaurheilu-uran jälkeen edessä voi olla tyhjiö. Varautukaa siis siihen, että kun ura päättyy, teillä olisi jotakin korvaavaa. Paljon onnea!

Mikkelin kaupunki palkitsee vuosittain menestyneitä urheilijoita niin yleisissä kuin juniorisarjoissa. Yleisissä sarjoissa palkitsemisesityksen kriteeriksi otettiin huomattava kansallinen kilpailumenestys ja juniorisarjoissa Suomen mestaruus tai edustus kansainvälisissä kilpailuissa tai turnauksissa.

Vuoden 2022 menestysten perusteella palkitut urheilijat, heidän edustamansa seura sekä kauden paras saavutus:

Yleiset sarjat

Emilia Kemppi, Bouncers ry. MM-pronssi

Laura Pekkarinen, Bouncers ry. MM-pronssi

Jere Nyström, Mikkelin Jousiampujat ry. MM-hopea

Iina Lempinen, Mikkelin Kampparit, MM-pronssi

Topi Rytkönen, Mikkelin Kampparit ry. Valmentaja, MM-pronssi

Toni Tissari, Mikkelin Nyrkkeilijät Ry. SM-kulta

Eetu Kolehmainen, Mikkeli Melojat ry. SM-kulta

Timo Nyström, Mikkelin Ampujat ry. SM-kulta

Aleksi Karppinen, Navi ry. Maajoukkue-edustus

Joonas Ahola, Navi ry. Maajoukkue-edustus

Muut sarjat

Joni Jurmo, Juniori-Jukurit ry. Alle 20-vuotiaiden MM-hopea

Tytti Lempinen, Mikkelin Kampparit ry. T-17 MM-pronssi

Lasse Korhonen, Mikkelin Kampparit ry. U-19 MM-pronssi

Leevi Attenberg, Mikkelin Kampparit ry. U-19 MM-pronssi

Aki Manninen, Mikkelin Kampparit ry. U-19 MM-pronssi

Aapo Pulkkinen, Mikkelin Kampparit ry. U-19 MM-pronssi

Elmeri Hämäläinen, Mikkelin Kampparit ry. U-19 MM-pronssi

Veeti Pulkkinen, Mikkelin Kampparit ry. U-19 MM-pronssi

Marcus Ukkonen, Mikkelin Kampparit ry. U-19 MM-pronssi

Lasse Pulkkinen, Mikkelin Kampparit ry. Valmentaja, U-19 MM-pronssi

Jukka Pulkkinen, Mikkelin Kampparit ry. Valmentaja, U-19 MM-pronssi

Erik Unger, Mikkelin Kilpa-Veikot ry. P17 SM kulta

Jessica Kähärä, Mikkelin Kilpa-Veikot ry. U23 PM-hopea
Aapo Randelin, Mikkelin Squash ry. U19 SM-kulta

Aapo Teitti, Mikkelin Squash ry. U17 SM-kulta

Eetu Valtola, Mikkelin Kilpa-Veikot ry. P16 SM-kulta

Ville Viitakoski, Mikkelin Kilpa-Veikot ry. P15 SM-kulta

Heidi Paasonen, Mikkelin Kilpa-Veikot ry. T16 SM-kulta

Joona Saarelainen, Juniori-Jukurit ry. U17 maajoukkue-edustus

Matti Butkovskiy, Juniori-Jukurit ry. U17 maajoukkue-edustus

Markus Redsven, Mikkelin Judo ry. M21 PM-kulta

Topi Keskinen, Mikkelin Palloilijat ry. U19 ja U21 maajoukkue-edustus

Vinski Malinen, Navi ry. Nuorten SM-hopea

Lisäksi palkittiin

Mikkelin Kampparit ry. U16-nuorten bandyliigajoukkue SM-kullasta

Mikkelin Kampparit ry. U21-nuorten bandyliigajoukkue SM-kullasta

Kunniakirjat

Vuoden 2022 hyvästä urheilumenestyksestä muistettiin kunniakirjalla heitä, joiden menestys on mainittavaa, muttei täytä palkitsemiskriteerejä.

Juho Kallio, Mikkelin Squash ry. U15 joukkue SM-hopea

Viivi Paksu, Mikkelin Squash ry. U17 ja U19 SM-hopea

Valtteri Rautio, Mikkelin Squash ry. U15 joukkue SM-hopea

Reko Ruuttu, Mikkelin Squash ry. Uei joukkue SM-hopea

Ilona Pelli, Mikkelin Kilpa-Veikot ry. N16 SM-pronssi

Antti Puustinen, Mikkelin Kilpa-Veikot ry. P15 viesti SM-hopea

Eden Kotilainen, Mikkelin Kilpa-Veikot ry. P15 viesti SM-hopea

Lauri Alm, Mikkelin Kilpa-Veikot ry. P15 viesti-SM-hopea

Jarmo Eromäki, Haukivuoren Kisailijat ry. M19 SM-pronssi

Jesse Kähärä, Mikkelin Hiihtäjät ry. M17 SM-pronssi

Vuoden liikuntateko

Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta voi myöntää vuoden liikuntateko -palkinnon Mikkelissä toteutetulle, valtakunnallisesti tai kansainvälisesti merkittävälle liikuntatapahtumalle, -teolle tai toimintamuodolle, joka tuo Mikkelille myönteistä näkyvyyttä. Palkinto voidaan myöntää yksityiselle henkilölle, ryhmälle tai seuralle tai järjestölle. Vuoden liikuntateko -palkinnolla ei palkita kilpailusaavutuksia.

Vuonna 2022 vuoden liikuntateosta palkitaan Anttolan Urheilijat ry:n järjestämän Lumonite SM -yösuunnistuksen eli yösuunnistuksen SM-kilpailut 23.–24.9.2022. Anttolassa. Yösuunnistuksessa oli yli 1100 osallistujaa ympäri Suomea. Sarjoja oli 15–85-vuotiaille. Kilpailusivujen kautta pääsi kisoja seuraamaan myös kahden eri livestriimin kautta. Kilpailut olivat samalla Anttolan Urheilijoiden 90-vuotisjuhlakilpailut.