Vuoden 2022 Mikkelin kaupungin yrityspalkinto SBS Betoni Oy:lle

Rantakylän päiväkodin julkisivu.

Mikkelin kaupunginhallitus on päättänyt myöntää vuoden 2022 yrityspalkinnon SBS Betoni Oy:lle. Palkinto julkistettiin Etelä-Savon Yrittäjägaalassa Mikkelin Mikaelissa lauantaina 21.1.2023.

SBS Betoni Oy on kehittynyt ja kasvanut menestyksellisesti heti perustamisestaan lähtien vahvaksi, osaavaksi ja arvostetuksi perheyritykseksi. Yrityksen toiminnan ja menestymisen perustana on yrityksen oma ja poikkeuksellisen vahva ja arvostettu osaaminen sekä jatkuva kehittäminen. Kehittäminen on ollut hyvin laaja-alaista ja yrityksen kaikkia toimintoja koskevaa, mutta huomattavan suuri osa kehittämistyöstä on kohdistunut tehokkaan tuotannon, uusien tuotteiden ja niiden ominaisuuksien kehittämiseen. Tehdyn kehittämistyön ansiosta yrityksen käytössä on useita patenteilla suojattuja ratkaisuja.

Myös julkiset kehittämis- ja riskirahoittajat tuntevat yrityksen ja luottavat yrityksen kasvu- ja kehityssuunnitelmiin, koska ovat rahoittaneet useita hyvinkin suuria kehitys- ja investointihankkeita viimeisten yli kymmenen vuoden aikana.

Kehittämis- ja investointityön ansiosta yritys edustaa selvästi toimialansa osaamisen kärkeä Suomessa. Yrityksen kehittämien omien betonireseptien ja yhteistyökumppani Finnsementti Oy:n tuorein kehitystyön tulos on ekobetoni. Sen valmistamisessa syntyvät hiilidioksidipäästöt ovat vain noin puolet siitä, mitä perinteisen betonin valmistamisessa syntyy.

SBS Betoni Oy kuuluu Suutarinen Yhtiöiden vakavaraiseen maa- ja talorakentamisen sekä betoniteollisuuden yritysryhmään. Betonielementtitehdas sijaitsee Mikkelin Tikkalassa, jonne se valmistui 2014 ollen Suomen suurin seinäelementtitehdas. Yhtiön liikevaihto vuonna 2021 oli noin 15,5 miljoonaa euroa ja tilikauden voitto 962 000 euroa. Omavaraisuusaste on noussut viime vuodet ja on erinomaisella tasolla, noin 87 prosenttia.

– Olemme positiivisesti yllättyneitä tästä palkinnosta. On hienoa, että yhtiömme on huomioitu tällä tavalla, kommentoi SBS Betoni Oy:n hallituksen puheenjohtaja, teollisuusneuvos Timo Suutarinen.

SBS Betoni Oy:n toimitusjohtajana toimii Juho Suutarinen ja hänen veljensä Markus Suutarinen toimii varatoimitusjohtajana, mutta myös Suutarinen Yhtiöihin kuuluvan Maarakennus V. Suutarinen Oy:n toimitusjohtajana.

Nykypäivän talouden taantuman keskusteluista Timo Suutarisella on näkemys alansa kautta.

– Nykyinen maailmantilanne vaikuttaa toki kaikkeen yritystoimintaan. Pystymme kyllä yhtiössämme menemään eteenpäin, mutta vaikutuksia on. Jos talouden taantuma on tapetilla koko ajan, ilman muuta juuri rakennusalaan se vaikuttaa suuresti. SBS Betoni kun on rakennusalalla materiaalituotteiden toimittaja.

Työntekijöitä SBS Betonilla on 65. Suutarinen Yhtiöissä henkilöstöä on yhteensä noin kaksisataa. Betonielementit valmistuvat sekä Mikkelin Tikkalan että Suomenniemen tehtailla.

Viime vuosien referensseihin kuuluvat muun muassa mielen ja kuntoutuksen talo Mikkelissä, As Oy Mikkelin siilot, Mikkelin jätevedenpuhdistamo, Rantakylän koulu ja päiväkoti, As Oy Mikkelin polttimo sekä Helsingin Tripla-kauppakeskus, Kailastalo Heinola, Hotelli- ja toimistotalo Swing Espoossa, Haso Rantapuisto ja Heka Pukinmäki Helsingissä.

Mikkelin kaupungin yrityspalkinto on perinteinen kaupunginhallituksen osoittama tunnustus Mikkelissä toimivalle yritykselle. Palkinnon saavasta yrityksestä tehdään arvioinnit seuraavista liiketoimintojen osa-alueista:

  • yrityksen toiminnan kannattavuus
  • yrityksen toiminta-ajatus ja tuoteideat
  • yrityksen toiminnan jatkuva, pitkäjänteinen kehitys
  • yrityksen tarjoamat työpaikat ja niiden pysyvyys
  • markkina-alueen laajuus
  • merkitys myönteisen Mikkeli-kuvan kehittymiselle


Kuva: Rantakylän päiväkodin julkisivut valmistettiin graafisesta betonista.