Keväällä 2022 Mikkeliin muuttanut Anni Löppönen arvostaa työpaikkansa avoimuutta ja uuden kotikaupunkinsa arjen helppoutta.
Palvelukoordinaattori Anni Löppönen työskentelee Mikkelin kaupungilla sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueella. Työhuone sijaitsee kaupungin virastotalolla. Löppösen tehtäviin kuuluvat muun muassa lautakuntatyöskentely, palvelualueen johtoryhmän työskentely, viranhaltijapäätösten valmistelu, laskutukseen liittyvät asiat, asiakaspalvelu sekä sisäisesti että ulkoisesti ja oppimisen nettisivuston kehittäminen.
Löppönen on syntynyt Mikkelissä, mutta elämä vei muualle jo varhain.
– Muutin vuoden ikäisenä pois Mikkelistä, mutta olen viettänyt täällä lapsuuden kesiä. Ristiinassa sijaitseva kesämökki on edelleen tärkeä paikka perheellemme, Löppönen kertoo.
Suurimman osan elämästään Löppönen on asunut Hollolassa ennen opiskelu- ja työelämävuosia Helsingissä. Koulutukseltaan hän on kasvatustieteen kandidaatti ja filosofian maisteri, pääaineenaan puheviestintä.
Ennen nykyistä työtään Löppönen oli Helsingin kaupungilla aluekoordinaattorina kasvatuksen ja opetuksen toimialalla. Työskentely ja asuminen Mikkelissä lähti liikkeelle perheen halusta lähteä muualle.
– Halusimme puolisoni kanssa hakeutua pienemmälle paikkakunnalle. Olemmehan molemmat pieniltä paikkakunnilta kotoisin. Mökkeilyn myötä Mikkeli oli jo suhteellisen tuttu paikka. Lisäksi Mikkeli tuntui sopivan kokoiselta kaupungilta, jossa peruspalvelut ovat kunnossa. Myös varhaiskasvatuspalvelut olivat perheellemme erityisen ajankohtaiset muuttopäätöstä tehdessä, Löppönen sanoo.
Myös Löppösen Vantaalla työskennellyt puoliso työllistyi Mikkelissä. Hän työskentelee liikunnan opettajana Kalevankankaan koululla. Kotikin löytyi Kalevankankaalta, lenkkimaastojen ja luonnon välittömästä läheisyydestä. Löppönen arvostaa, että kaikki oleelliset palvelut, työpaikat ja lasten harrastukset ovat helposti saavutettavissa kävellen tai pyöräillen.
– Kulkeminen Mikkelissä on helppoa. Ei tarvitse istua ruuhkissa!
Kunta-alan lainalaisuudet säilyvät, mutta mittakaavat ja tavat ovat erilaisia
Aloittaessaan Mikkelin kaupungilla Anni Löppönen yllättyi positiivisesti organisaation avoimesta työkulttuurista. Isommassa organisaatiossa Löppönen oli tottunut siihen, että moni asia kiersi päällikkötason kautta ja tekemisen raamit olivat tiukemmat. Mikkelissä yhdenottokynnys eri ihmisten ja palvelualueiden välillä on matalammalla tasolla. Vastaanotto uudessa työpaikassa on ollut lämmin, kannustava ja erittäin avulias.
– Minut otettiin tosi hyvin vastaan; aina olen saanut apua, jos sitä olen tarvinnut. Työkaverit ovat todella mukavia. Yhteistyö eri tahojen kanssa on ollut helppoa. Näistä voin mainita hyvinä esimerkkeinä kaupungin listatiimin ja viestintätiimin. On mukavaa, että yhteistyö on helppoa ja mutkatonta, Löppönen kertoo.
– Tykkään työssäni todella paljon siitä, että pystyn näkemään ison kokonaisuuden, enkä vain yhtä hallinnollista siiloa. Olen saanut kunnallisesta päätöksenteosta ihan uutta ymmärrystä varhaiskasvatuksesta lukiokoulutukseen sekä hyvinvoinnin puolelta kansalaisopistosta aina liikuntapalveluihin. Sanoisin, että Mikkelin kaupungilla pääsee aika laajasti näkemään erilaiset asiat osana kokonaisuutta.
Ratkaisu lähteä Helsingistä uusiin ympyröihin ei kuitenkaan ollut aivan kivuton. Työpaikan ja paikkakunnan vaihtamiseen kuuluu etenkin perheellisellä paljon käytännön järjestelyjä.
– Viime kevät oli mielenkiintoinen mutta toisaalta välillä rankka. Muutimme Mikkeliin toukokuussa, joten alkuajat kuljin kahden kaupungin välillä. Onneksi etätyö mahdollisti paljon. Muuton jälkeen arki tietenkin oli jo paljon helpompaa, Löppönen muistelee.
Hyppy uuteen elämänvaiheeseen ja ympäristöön on paljon riippuvainen työpaikasta, mutta Löppönen korostaa myös palveluiden tärkeyttä. Ihminen ei elä vain työstään.
– Puolisoni alalla on helpompi työllistyä. Yhteisenä ajatuksenamme oli, että jos minäkin saan töitä, lähdemme Mikkeliin. Vähän kyllä jännitti, millainen talvi tulee Mikkelissä olemaan, mutta täällä olemme päässeet harrastamaan ihan eri tavalla talvilajeja. Hiihdämme, luistelemme ja käymme Tornimäellä. Ja itse harrastan myös avantouintia!
Tapahtumiin ja harrastuksiin kiinni uudella otteella
Usein ulkopaikkakuntalaisilta kuulee, että mikkeliläisiin on vaikea tutustua. Sama väittämä voidaan todennäköisesti liittää mihin tahansa keskikokoiseen kaupunkiin. Mikkeliläistymisen makuun päässyt Anni Löppönen jakaa näkemyksen, mutta muistuttaa, että ihmiset ovat ystävällisiä. Asia on kiinni paljon myös omasta asenteesta ja aktiivisuudesta.
Vaikka Mikkelin vapaa-ajan kulttuuri- ja tapahtumatarjonta ei pysty määrällisesti kilpailemaan isompien kaupunkien kanssa, luettelee Löppönen innostavia asioita, jotka eivät jää arjessa runsaana vyöryvän tapahtumalistauksen alle. Rientoihin tulee lähdettyä eri tavalla, kun ne huomaa herkemmin ja kun ne ovat helpommin saavutettavissa. Aiemmin pääkaupunkiseudulla työ- ja harrastusmatkat lohkaisivat reilusti enemmän aikaa arjesta ja viikonlopuista.
– Mikkelissä on oikeasti vaikka mitä! On orkesteri, museoita, teatteri, erilaisia kulttuuritapahtumia, liikuntaa, seurojen järjestämää toimintaa ja kaikkea mahdollista. Kesäisin olen aika paljon mökki-ihminen, mutta tykkään myös liikkua – Kaliksen polut ja kuntoportaat ovat tulleet tutuiksi.
Helsinki vaihtui Mikkeliin – Anni Löppönen työskentelee sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelukoordinaattorina
