Mikkelin seutukirjaston Taidemusiikkiklubi 10 vuotta – Kaupunginorkesteri mukana juhlatapaamisessa 20.4.

Viulu.

Tänä vuonna tulee täyteen kymmenes vuosi, kun Mikkelin pääkirjastolla on nautittu musiikin maisteri Sirkka-Liisa Huuhtasen vetämästä Taidemusiikkiklubista ja kuunneltu yhdessä klassista musiikkia eri teemoista. Juhlavuoden kunniaksi klubilaisilla ja kaikilla muillakin on ainutlaatuinen tilaisuus päästä kuulemaan musiikkinäytteitä elävän musiikin kera, kun Mikkelin kaupunginorkesteri vierailee tapaamisessa.

Tällä kerralla seurataan länsimaisen musiikin kehitysvaiheita barokista nykypäivään ja kuullaan orkesterin soittamana teoksia Antonio Vivaldista Einojuhani Rautavaaraan. Sävellykset tutustuttavat oman aikansa tunnusomaisiin tyylipiirteisiin. Orkesteri on mukana klubilaisten seurassa eikä etäisesti lavalla, kuten yleensä konserteissa. Yleisöllä on myös hyvä tilaisuus esittää orkesterin toimintaan liittyviä kysymyksiä.

Tilaisuus on pääkirjaston Mikkeli-salissa torstaina 20.4. kello 16.30 alkaen. Tilaisuus kestää noin kaksi tuntia ja sisältää kahvitarjoilun. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton, mutta rajallinen tilaa sallii maksimissaan 90 osallistujaa.

Taidemusiikkiklubissa rauhoitutaan kuuntelemaan klassista musiikkia. Lisäksi keskustellaan ja opitaan, jos siltä tuntuu. Klubi kokoontuu pääkirjaston Mikkeli-salissa noin kerran kuukaudessa paitsi kesällä. Kuuntelukerroille voi osallistua joka kerran tai piipahtaa silloin kun itselle sopii. Taidemusiikkiklubin tarkoitus on tarjota matala kynnys klassisen musiikin pariin. Se tuo myös näkyvyyttä Lumme-kirjastojen äänitekokoelmalle, koska suurin osa soitetuista levyistä löytyy kirjastosta. Taidemusiikkiklubi aloitti syksyllä 2013 ”yleisön pyynnöstä”, ja tämä on sen 70. kokoontumiskerta. Osallistujia on ollut paikalla yleensä kolmisenkymmentä.

Tervetuloa nauttimaan yhdessä musiikista ja kartuttamaan musiikkitietoutta uudet ja jo mukana olleet klubilaiset! Lisätietoja:  kirjasto.mikkeli.fi/taidemusiikkiklubi.