Tänä keväänä Yle järjestää kampanjan, jossa koko Suomi kerää miljoona pussillista roskia. Kaksi kuukautta kestävissä siivoustalkoissa 144 kuntaa tai kaupunkia, joukko järjestöjä ja yhteisöjä sekä Ylen tunnettuja kasvoja yhdistävät voimansa kaikkien suomalaisten kanssa kerätäkseen ympäristöstä miljoona pussia roskia.
Kampanjan kumppanit välittävät kampanjasta tietoa, innostavat asukkaitaan tai jäseniään osallistumaan ja merkitsemään kerätyt roskapussit roskalaskuriin sekä järjestämään siivoustempauksia mahdollisuuksiensa mukaan. Mikkelin kaupunki haastaa kaikki paikalliset ihmiset mukaan järjestämään omia tempauksia hyvän asian puolesta. Valtakunnallinen Miljoona roskapussia -kampanja korvaa aikaisemmin paikallisesti järjestetyn Mikkeli siistiksi -kampanjan. Nyt alkavassa valtakunnallisessa tempauksessa jokainen kerää roskia omaan jäteastiaansa.
Mikkeli kisaa leikkimielisessä roskahaasteessa muita paikkakuntia vastaan. Mikkelissä kerätyt roskapussit merkitään reaaliaikaisesti päivittyvään laskuriin Mikkelin kohdalle. Jokainen lisää kerätyt pussit itse laskuriin. Laskuri aukeaa torstaina 13.4. osoitteessa yle.fi/miljoonaroskapussia. Yle starttaa valtakunnallisesti kampanjan TV-lähetyksellä Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa 13.4. klo 20.00. Tulos julkistetaan 14.6. klo 20.00.
Mikkelin kaupunki järjestää yhdessä Eloisan Nuorten työpajan kanssa oman kampanja-avauksen maanantaina 17.4. klo 11-13 Kaihun kodalla. Kodalla on tarjolla maksutta kahvia ja makkaraa sekä roskien keräystikkuja. Tervetuloa mukaan!