Mikkelin kaupunginorkesterin kevätkauden Mikaelissa päättää torstaina 4.5. kello 19 Suomen eturivin klarinetisteihin kuuluvan Olli Leppäniemen vierailu. Konsertin sooloteos soi klezmeriä, tangoa ja taiturillista kamarimusisointia. Taiturillinen on myös kuultava orkesterinumero Béla Bartókin Divertimento, joka on yksi jousiorkesterikirjallisuuden merkkiteoksista. Konsertin johtaa kaupunginorkesterin pääkapellimestari Erkki Lasonpalo.
Klarinetisti Olli Leppäniemi on ensimmäinen suomalainen, joka on voittanut ensimmäisen palkinnon arvostetussa kansainvälisessä Carl Nielsen -kilpailussa vuonna 2009. Leppäniemi tunnetaan paitsi monipuolisena solistina myös kamarimuusikkona. Hän toimii Tapiola Sinfonietan klarinetin äänenjohtajana.
Béla Bartókin Divertimento jousiorkesterille haastaa intensiivisyydellään ja taidokkuudellaan sekä orkesterin että kuulijat. Vuonna 1939 valmistunut teos on samaan aikaan uusklassinen ja moderni, haastava ja monivivahteinen, mutta ennen kaikkea viihdyttävä kokonaisuus, joka ei jätä ketään salissa kylmäksi. Konserttikokonaisuuden luotsaa pääkapellimestari Erkki Lasonpalo, jonka osaaminen jousiorkesterin puikoissa pääsee todella oikeuksiinsa tämän ohjelman myötä.
Liput konserttiin osoitteesta lippu.fi.