Saimaanportin harjannostajaisia vietettiin perinteisesti hernekeiton ja kakkukahvien voimalla

Ihmisiä harjannostajaisissa.

Mikkelin Urpolaan rakentuvan Saimaanportin yhtenäiskoulun harjannostajaisia vietettiin tiistaina 16.5. Kutsuvierastilaisuus järjestettiin koulun tulevassa juhlasalissa.

Paikalla oli rakentaja NCC:n, yhteistyökumppaneiden sekä kaupungin henkilöstöä ja luottamushenkilöitä. Kunniavieraina oli Urpolan koulun ykkösluokkalaisia, jotka pääsevät aloittamaan kolmannen luokan Saimaanportin yhtenäiskoulussa elokuussa 2024.

Viihdenumerossa juhlayleisöä tanssitti Käärijän Cha cha cha -liikkeiden tahtiin Pauliina Hukkanen. Musiikista vastasi harmonikkaa soittanut Visa Wirén. Puheen tilaisuudessa piti muun muassa kaupunginjohtaja Janne Kinnunen, joka korosti rakentamisprojektin hyvää yhteistyötä ja nykyaikaisen oppimisympäristön merkitystä.

– Mikkeli on monipuolinen ja eteenpäin katsova koulutuskaupunki. Meillä on laaja kirjo koulutusta eri asteilla. Kaupungissamme voi peruskoulun jälkeen edetä aina maisterin tutkintoon asti: Se jos mikä on osoitus siitä, että Mikkeli on mahdollisuuksien koulutuskaupunki. Asia on tärkeä myös työllisyyden ja yritystemme näkökulmasta. Toimiva koulutus ja hyvät oppimisympäristöt ovat osa elinvoimaa, Kinnunen puhui.

Kaupunginjohtaja Janne Kinnunen. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Saimaanportin yhtenäiskoulu luovutetaan Mikkelin kaupungille tammikuussa 2024. Yläkoululaiset aloittavat koulussa maaliskuussa 2024 ja loput koululaiset elokuussa 2024.

Kuvat: Mikko Kankainen