Keihäslegendat Pitkämäki ja Ruuskanen ovat uuden Mikkeli Games -tapahtuman taustavoimina

Antti Ruuskanen ja Tero Pitkämäki.

Mikkeli palaa ryminällä suomalaisten yleisurheilutapahtumien kartalle 21. heinäkuuta, kun Urheilupuistossa järjestetään Mikkeli Games. Pääroolin erikoiskilpailussa saa keihäänheitto.

Mikkeli Gamesin suojelijoina ovat keihäslegendat ja moninkertaiset arvokisamitalistit Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen. Kaksikon yritys Pitkämäki & Ruuskanen Forest Oy on mukana tukemassa tapahtumaa. Jututimme keihäsmiehiä sekä Mikkeli Gamesin järjestelytoimikunnan puheenjohtajaa Jari Liukkosta.

Aloitetaanpa ihan tuoreimmilla kuulumisilla. Mitä herroille Pitkämäki ja Ruuskanen nykyisin kuuluu?

– Yritystoiminta haukkaa aika ison osan arjesta. Keihäänheiton puolella valmennan Oliver Helanderia. Muutoin kesä on sujunut aktiivisesti perheen kanssa Suomea kierrellessä, Tero Pitkämäki kertoo ystäviensä kesämökin terassilta tavoitettuna.

– Firman hommia, reissaamista ja perhe-elämää. Tyhjiä tunteja ei päiviin oikeastaan jää, sanoo Antti Ruuskanen tien päältä.

Mikkeli Gamesin kaltaista kovatasoista yleisurheilutapahtumaa ei ole Etelä-Savossa nähty miesmuistiin. Ajassa täytyy mennä taakse päin vuoteen 1993, jolloin Urheilupuisto isännöi Kalevan kisoja. Pitkämäki ja Ruuskanen ovat innoissaan uudesta tapahtumasta ja ennen kaikkea siitä, että valttikorttina on keihäänheitto.

– Kyseessä on erittäin tervetullut lisä kilpailukalenteriin. Mikkelin suunnalla tällaista tapahtumaa ei ole ollut, joten onhan tämä herättänyt jo paljon positiivista huomiota. Erikoiskilpailu tuo myös mukavaa vaihtelua urheilijoille, Pitkämäki sanoo.

– Jos vielä olisin urheilija, nauttisin erityisesti tämän kaltaisesta kisasta. Siinä on vähän sellaista markkinahenkeä, koska kyseessä on erikoiskilpailu. Keihäänheittäjät saavat olla huomion keskipisteenä, Ruuskanen sanoo.

Mikkeli Gamesin seremoniallisen alkuheiton heittää Pitkämäki.

– Kyllä se vähintään kentän puoliväliin lentää, hän lupailee.

Itse kilpailussa saatetaan nähdä hyvä tulostaso. Miesten keihäänheiton kenttäennätys Urskissa on vuoden 1993 Kalevan kisoista. Seppo Räty kiskaisi tuolloin kelpo tuloksen: 85,68 metriä. Perjantaina 21.7.2023 tuo ennätys on vaarassa rikkoontua. Jos niin tapahtuu, paikalla oleva yleisö saa todistaa uutta historiallista hetkeä Mikkelin Urheilupuistossa.

Olosuhteet kunnossa ja valoa ikkunassa

Mikkelin Urheilupuiston olosuhteet ja sijainti saavat keihäslegendoilta kiitosta. Pitkämäki ei koskaan Urskissa kisaillut, mutta on vieraillut paikalla katsojana aikuisurheilun SM-kisoissa kannustamassa vaimoaan. Ruuskanen muistelee, ettei hänkään ole kilpaillut Mikkelissä.

– Joskus olin Manuela Boscon kanssa ohjaamassa nuoria Urheilupuistossa, Ruuskanen sanoo.

Suomalaisen keihäänheiton tilasta Pitkämäellä on luottavainen näkemys.

– Valoa on ikkunassa. Sekä naisten että miesten puolella on mahdollisuuksia kansainväliseen menestykseen. Helanderin lisäksi Lassi Etelätalolta ja Toni Kuuselalta on lupa odottaa pidempiäkin kaaria. Ilmassa on hyvää keskinäistä kilpailua.

Keskinäisestä kilpailusta puheen ollen: Urheilu-uralla Pitkämäki ja Ruuskanen olivat kovia kilpakumppaneita. Nyt hynttyyt on heitetty yhteen yrityselämässä. Kuinka yhteiselo on sujunut ja mitä yhteistä on urheilulla ja yrittämisellä?

– Nyt on mukava tehdä yhteistyötä, viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet hienoa aikaa, Pitkämäki sanoo.

Ruuskanen muistuttaa, että molempien lähipiirissä on metsäalan osaajia. Keihäslegendojen yritys lupaa mestarillista metsänhoitoa.

– Ihan niin kuin urheilussakin, on meillä yrittäjyydessä kovat tavoitteet. Silti pilke silmäkulmassa mennään. Huipputuotteemme on helikopterilla tehtävä tuhkalannoitus, mutta kumpikaan meistä ei sitä kopteria kyllä lennä! Ruuskanen kertoo.

Pitkämäki & Ruuskanen Forest Oy:n valikoimaan kuuluu myös metsäkoneurakointi Pohjois-Savon alueella. Ennen Mikkeli Gamesia yritys on ollut tukemassa lasten ja nuorten urheilua.


Tavoitteena vuosittainen tähtitapahtuma

Mikkeli Gamesin alkuidea on lähtöisin Mikkelin Kilpa-Veikkojen varapuheenjohtaja Jari Liukkoselta.

– Rakkaus urheiluun ja Mikkeliin oli alkusysäys tälle tapahtumalle. Tilausta on ollut. Kilpa-Veikoilla on vankka kokemus tapahtumien järjestämisestä, joten nyt oli aika luoda jotain uutta ja isompaa, Liukkonen kertoo.

Ajatusta Mikkelissä järjestettävästä tapahtumasta alettiin kutoa syksyllä 2020. Koronapandemian hellitettyä suunnitelmat konkretisoituivat.

– Olen saanut tutustua Teroon ja Anttiin, pidämme tiiviisti yhteyttä yrityselämän puolella, ja on hienoa saada kaksi keihäslegendaa Mikkeli Gamesin tukijoiksi ja suojelijoiksi.

Virallista yleisötavoitetta tapahtumalle ei ole asetettu. Lippuja voi ostaa sekä tapahtuman nettisivuilta että paikan päältä porteilta. Liukkonen korostaa, että tapahtuma sopii lapsiperheille, joille on luvassa oheisohjelmaa. Tuotot ohjataan Kilpa-Veikkojen lasten ja nuorten ohjatun liikuntaharrastuksen kehittämiseen. Hyväntekeväisyyskohteeksi on valittu Parikanniemen lastenkoti.

– Kyllä tässä on suunnitelmissa se, että Mikkeli Gamesista tulee vuosittainen suomalaisen yleisurheilun tähtitapahtuma, jossa on myös kansainvälistä väriä, Liukkonen sanoo.

Tapahtumaan mukaan lähteneet yhteistyökumppanit saavat Liukkoselta suurta kiitosta.

– Mikkeli Games on otettu ilolla vastaan, kiitos kuuluu kaikille mukaan lähteneille. Teemme tästä hienon yleisötapahtuman!

Mikkeli Games Urheilupuistossa perjantaina 21.7.

Uusi yleisurheilun huipputapahtuma Mikkeli Games järjestetään Mikkelin Urheilupuistossa perjantaina 21.7. Lajeina tapahtumassa ovat keihäänheiton lisäksi pituushyppy sekä 200 metrin ja 1500 metrin juoksu. Kisajärjestäjänä on Mikkelin Kilpa-Veikot.

Tapahtuman yhteistyökumppaneina ja tapahtuman mahdollistajina toimivat Osuuskauppa Suur-Savo, LähiTapiola Savo-Karjala, Hoviruoka Oy, Mikkelin kaupunki ja Pitkämäki & Ruuskanen Forest Oy.

Kuva: Antti Ruuskanen ja Tero Pitkämäki (SUL:n kuva-arkisto, Mika Kanerva).