Mölnlycke Health Care Oy:n ja kiinteistökehitysyhtiö Naistinki Oy:n toistaiseksi suurin rakennushanke käynnistyi virallisesti peruskiven muuraustilaisuudessa Mölnlycken tehdasalueella tiistaina 29. elokuuta 2023. Tilaisuudessa oli läsnä Mölnlycken ja Naistingin johtajien lisäksi Mikkelin kaupungin edustajia, sillä rakennushanke on merkittävä virstanpylväs myös kaupungille.
Mölnlycken tehdaslaajennuksen taustalla on pitkäaikainen ja päättäväinen yhteistyö Naistingin, Mikkelin kaupungin ja tehtaan välillä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pirjo Siiskonen totesi tilaisuudessa seutukunnan tarvitsevan Mölnlycken kaltaisia menestystarinoita. Siiskosen kokemuksen mukaan Mölnlyckestä välittyy vierailijalle vahva positiivisuus ja onnistumisen mentaliteetti, jonka soisi leviävän laajemmallekin. Toteuduttuaan investointihanke edistää Mikkelin alueen elinvoimaisuutta sekä varmistaa Mölnlycken globaalin kasvun ja tehtaan asemaa konsernin kehittyneiden haavasidosten valmistusyksikkönä.
Mikkelin tehtaan ja Naistingin yhteinen rakennushankkeen kustannusarvio on noin 44 miljoonaa euroa ja se kattaa kolme merkittävää muutosta:
- Valmistuksen kyljessä toimiva sterilointiyksikkö laajenee, mikä mahdollistaa sterilointikapasiteetin kaksinkertaistamisen sekä prosessin paremman automatisoinnin ja ympäristöystävällisyyden.
- Tehtaan nykyisten toimistotilojen päälle rakennetaan toinen kerros, ja samassa yhteydessä lisätään henkilöstön sosiaalitiloja.
- Lisäksi Mölnlycke lisää Border-haavasidostensa valmistuskapasiteettia Mikkelissä ja investoi uuteen, pitkälle automatisoituun tuotantolinjaan.
Mölnlycke Health Care on maailman johtava lääkinnällisten tuotteiden ja ratkaisujen yritys, joka auttaa terveydenhuollon ammattilaisia saavuttamaan parhaat kliiniset ja taloudelliset tulokset kaikkialla maailmassa – sairaalasta kotiin.
Liiketoiminta on organisoitu neljään liiketoiminta-alueeseen: haavan hoito, leikkaussaliratkaisut, käsineet ja antiseptiset tuotteet. Asiakaslähtöisyys, vastuullisuus ja digitalisaatio ovat kaiken toiminnan ytimessä.
Yritys työllistää maailmanlaajuisesti noin 8 500 henkilöä ja toimii yli 100 maassa. Pääkonttori sijaitsee Göteborgissa, Ruotsissa. Vuodesta 2007 lähtien yritys on ollut osa Wallenbergin suvun vuonna 1916 perustamaa Investor AB:tä, joka on tasokkaitten, globaalien yritysten sitoutunut omistaja.
Mikkelin tehdas on erikoistunut korkealaatuisten haavanhoitotuotteiden valmistukseen ja toimittamiseen globaaleille markkinoille. Tehdas työllistää noin 600 työntekijää, toimii 24/7 ja on tunnettu vahvasta panostuksesta jatkuvan parantamisen toimintamalliin, erinomaisen työkulttuurin kehittämiseen sekä tehokkaisiin prosesseihin.
Kiinteistökehitysyhtiö Naistinki Oy on Mikkelin kaupungin konserniyhtiö.
Kuva, Pihla Liukkonen: Peruskiven muurauksessa Mölnlycken tehtaan rakennustyömaalla olivat mukana Mikkelin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pirjo Siiskonen, Naistingin toimitusjohtaja Kyösti Ylijoki, kansanedustaja ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Oskari Valtola, Mikkelin tehtaanjohtaja Timo Saahko, kaupunginjohtaja Janne Kinnunen sekä Mölnlycken haavanhoidon globaali operatiivinen johtaja David Butler.