Saimaanportin yhtenäiskoulun piha-alue on jo lähes valmis – Työt etenevät aikataulussa

Koulun piha-aluetta, etualalla leikkipaikka.

Saimaanportin yhtenäiskoulun työmaa Urpolassa on edennyt aikataulussa. Rakennuttaja NCC on saanut piha-alueen jo lähes valmiiksi liikunta- ja leikkivälineineen.

Koulun piha-alueelle on sijoitettu vierekkäin salibandy-, jalkapallo- ja katukoripallokentät. Kolmea kenttää kiertää pieni juoksurata, jonka viereen tehdään vielä pituushyppypaikka. Piha-alue valmistuu kokonaisuudessaan lokakuun puolivälin tienoilla. Tosin toinen polkupyörien pysäköintialue tehdään vasta ensi keväällä paikalle, jossa nyt sijaitsevat työmaakopit.

Koulun piha-alue jaetaan pienten ja isompien koululaisten pihoihin, mutta kyseessä eivät ole erilleen aidatut alueet, vaikka koko koulun välituntialue on aidattu. Koulurakennuksen ulkopuolelle myös asennetaan vanha, seremoniallinen artefakti: Mikkelin tyttökoulun rautaportti, joka oli ennen sijoitettuna Urheilupuiston koululle sisätiloihin.

Henkilöstö saa käyttöopastusta


Uusi koulu ja sen toiminnallisuudet asettavat opettajat ja muun henkilöstön heti uuden äärelle. Projektipäällikkö Juha Härkönen kertoo, että ennen arjen käynnistymistä uusissa tiloissa henkilöstö saa käyttöopastusta rakennuksesta ja kaikesta tarvittavasta.

Sisätiloissa alakoululaisten luokkatilat ovat valmiimpia kuin yläkoululaisten. Kotitaloustilat sekä käsityöluokka kuitenkin kiiltelevät uusista helloista ja vesihanoista.  

Oheisten kuvien avulla voi tarkastella, miten toiminnot sijoittuvat rakennuksessa. Alakerrassa on 1.–3. luokkien oma solu, taito- ja taideaineet, musiikki- ja ruokailu- sekä liikunta- ja nuorisotilat. Toisessa kerroksessa ovat 4.–5. ja 6. luokkien omat solut ja yläkoulun tilat sekä luonnontieteet. Oppilashuolto ja hallinnon tilat sijoittuvat myös yläkertaan.

Pihaopaste
Kerrosopaste

NCC luovuttaa Saimaanportin yhtenäiskoulun Mikkelin kaupungille tammikuun 2024 alussa. Yläkoululaiset siirtyvät uuteen kouluun Urheilupuiston parakkikoulusta maaliskuussa hiihtoloman jälkeen. Koulu on täydessä toiminnassa elokuusta 2024 alkaen.