Nuorten Dynamo jatkaa Etelä-Savon tapahtumakentän buustaamista

Nuorten konserttitapahtuma.

Paikallisista 1525-vuotiaista koostuvat tuottajaryhmät tuottavat täysin uudet tapahtumat Mikkeliin, Mäntyharjulle, Pieksämäelle, Juvalle ja Savonlinnaan.

Osallistavaa tapahtumatuottamista luotsaava Dynamo lähtee toiselle kierrokselle uuden hankkeen turvin. Lokakuussa alkaneen Nuorten Dynamo – osallistavaa tapahtumatuotantoa Etelä-Savossa -hankkeen myötä nuorten tuottamia tapahtumia nähdään Mikkelissä, Mäntyharjulla, Juvalla, Pieksämäellä ja Savonlinnassa. Tapahtumat toteutetaan yhteistyössä jokaisen mukana olevan kunnan ja kaupungin nuorisopalveluiden kanssa. Dynamo on jo vuosina 2022–2023 rantautunut Pieksämäelle ja Mikkeliin. Edellisen hankkeen aikana tuotettiin yhteensä neljä tapahtumaa, joiden pääarkkitehteinä toimivat 16–25-vuotiaat paikalliset nuoret. Hanke on Suomen Nuorisoseurojen hallinnoima ja Euroopan unionin osarahoittama.

Hankkeessa käytetään edellisellä hankekierroksella kehitettyä Dynamo-tuotantoprosessia. Jokaiseen mukana olevaan kuntaan kootaan paikallisista nuorista koostuva tuottajaryhmä, joka tutustuu tapahtumien lainalaisuuksiin ja tuottamiseen sekä ideoi ja toteuttaa täysin uuden tapahtuman. Mukaan ovat tervetulleita kaikki tapahtumien tekemisestä kiinnostuneet 15–25-vuotiaat. Jokainen tuottajaryhmä saa budjetin, jonka perusteella tapahtumaa lähdetään rakentamaan. Mitä, missä, milloin – sen päättää tuottajaryhmä. Aiemmassa Dynamo -hankkeessa kehitettiin muun muassa nuorten katukulttuurifestivaali PMK Track Fest Pieksämäelle ja nuorten klubitoimintaa Mikkeliin Summer Vibes Club -otsikon alla.

Dynamo vahvistaa nuorten henkilöiden uskoa omaan osaamiseensa, mahdollisuuksiinsa vaikuttaa ja kehittää, niin itseään kuin omaa kotipaikkaansa. Tapahtumatuotanto on osoittautunut ensimmäisen hankkeen aikana loistavaksi välineeksi näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Eräs nuori sanoi, että Dynamo on kuin hiekkalaatikko, jossa hommat saa muovata omikseen. Ja siihen Dynamossa pyritään. Ryhmän ideat muovataan näkyviksi, yhdessä pala kerrallaan, nuorten johtaessa tuotantoprosessia, kertoo hankkeen projektipäällikkö Nazia Asif.

Tuottajaryhmiä luotsaa kulttuuri- ja tapahtuma-alan ammattilaisista koostuva ohjaajajoukko: projektipäällikkö Asif sekä Esko Korpelainen ja Tiina-Riikka Turunen. Heistä jokaisella on takanaan pitkä ura ja vankka kokemus eteläsavolaiselta tapahtuma- ja kulttuurikentältä sekä nuorten kanssa toimimisesta.

Kuluvan kevään aikana tapahtumat tuotetaan Mäntyharjulle ja Mikkeliin. Syksyllä vuorossa on Pieksämäki ja kevään 2025 aikana Juva ja Savonlinna saavat omat tapahtumansa. Tuottajaryhmien kasaaminen kahteen ensimmäiseen tapahtumaan on jo alkanut. Dynamolaiset ovat jalkautuneet alkuvuoden aikana muun muassa Mikkelin lukiolle, Esedulle, Xamkille, Suomen nuoriso-opistolle sekä erilaisiin tapahtumiin niin Mikkelissä kuin Mäntyharjulla. Dynamon alumneja pääsee kohtaamaan tiistaina 6.2. Mikkelin kaupungin järjestämissä Haalaribileissä Mikaelissa.

Dynamolaisiin saa yhteyden helpoiten Instagramin kautta @nuortendynamo.

Nuorten Dynamo osallistavaa tapahtumatuotantoa Etelä-Savossa on uusi ESR+-hanke, joka on Euroopan unionin osarahoittama ja sitä hallinnoi Suomen Nuorisoseurat ry. Hankkeessa toteutetaan Dynamo-tuotantoprosessi , jossa nuoret tekevät omannäköisen, uuden, tapahtuman kotikuntaansa. Uudessa hankkeessa päästään tekemään tapahtumat Mäntyharjulle, Mikkeliin, Pieksämäelle, Juvalle ja Savonlinnaan yhteistyössä kuntien nuorisopalveluiden kanssa. Hankkeen muita yhteistyötahoja ovat Suomen Nuoriso-opisto, Ohjaamo Olkkari Mikkelissä, Saimaan Nuorisoseurat sekä Mikkelin seudun nuorisoseura.

Kuva: Pihla Liukkonen