Kaihun uimaranta on tilapäisesti suljettu – viranomaiset selvittävät alueen tilannetta sukeltamalla 

Kaihu

Kaihun uimaranta on tilapäisesti suljettu. Etelä-Savon Pelastuslaitos on sulkenut alueen huomionauhoin ja kyltein. Syy sulkemiseen on järvestä löytyneet vierasesineet, jotka voivat aiheuttaa vaaran uimareille. Esineiden alkuperää selvitetään. Toimenpiteisiin on ryhdytty. Uiminen alueella on ehdottomasti kielletty.

Kaihun uimaranta turvasukelletaan vuosittain. Vuoden 2024 turvasukellus on tehty 21.5.2024. Tällöin alueelta on poistettu muun muassa sähköskootti, lautoja, tölkkejä ja pulloja. Näkyvyys sukeltamisen aikana on ollut 1,5 metriä. Alueella on hiekka/mutapohja.

Kaihun uimarannan laiturin L-muotoinen osa on uusittu urakoitsijan toimesta keväällä 2024 ja hyppytornin laituriosa vuonna 2023. Laiturien uusimisen jälkeen laiturialue on sukellettu 21.5.2024. Sukeltamisesta on tehty erillinen raportti. Raportissa ei havaittu puutteita.

Nyt löytyneet vierasesineet ovat todennäköisesti laiturin uusimisen yhteydessä alueelle epähuomiossa jääneitä vanhan laiturin kiinnitystarvikkeita. Selvittely jatkuu.

Kaihun laiturialue sukelletaan nyt uudelleen ja samalla ranta-alueelta poistetaan sinne kuulumattomat esineet.  Sukeltamiseen on pyydetty virka-apua Etelä-Savon pelastuslaitokselta. Kaupunki selvittää asiaan johtaneet tapahtumat, joiden jälkeen tehdään tarvittavat johtopäätökset sekä korjaustoimenpiteet. Tapahtumista tehdään vaarailmoitus Tukesille.

Kun alue on jälleen turvallinen, uimaranta avataan yleisölle. Tästä tiedotetaan erikseen.