Mikkelin seutukirjasto hakee uusia työntekijöitä

Pääkirjaston ulkoseinä.

Mikkelin seutukirjastolla on avoinna kahden kirjastovirkailijan ja yhden kirjastonhoitajan avoimet työpaikat.

Pääkirjaston kirjastovirkailijan pääasiallisiin tehtäviin kuuluu monipuolisia asiakaspalvelu- ja kokoelmatehtäviä. Tehtävässä pääsee myös mukaan järjestämään kirjaston tapahtumia. Työpisteenä on pääosin Mikkelin pääkirjasto, mutta tehtävään kuuluu myös sijaistamista seutukirjaston muissa toimipisteissä, joista osassa työskennellään yksin.

Lähikirjastojen kirjastovirkailija työskentelee pääsääntöisesti Anttolan ja Ristiinan kirjastoissa. Lähikirjastoissa työhön kuuluu muun muassa asiakaspalvelua, kokoelmanhoitoa ja logistiikkaa. Näissä kirjastoissa on myös kaupungin asiointipiste. Itsenäinen työote on tärkeää, sillä toisessa lähikirjastopisteessä työskennellään yksin.

Kirjastonhoitajan vastuualueisiin kuuluvat kirjaston viestintään ja tapahtumatuotantoon osallistuminen sekä ryhmien kanssa työskentely. Lisäksi työ sisältää monipuolisia asiakaspalvelutehtäviä sekä kokoelmatyötä. Pääasiallinen työpiste on pääkirjastossa, mutta tehtävä sisältää sijaistuksia myös muualla.

Lisätiedot ja hakeminen tehtäviin Kuntarekryssä.
Kirjastovirkailija (haku päättyy 30.9.2024)
Kirjastonhoitaja (haku päättyy 30.9.2024)