Nuoren mikkeliläisen taiteilijan apuraha on haettavissa

Sivellin.

Mikkelin kaupungin yleisissä kulttuuripalveluissa on haussa lokakuun ajan nuoren mikkeliläisen taiteilijan apuraha. Apurahan saajan päättää hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta saapuneiden hakemusten perusteella.

Apurahan voi saada vain kerran. Jos valinta ei ensi yrittämällä satu kohdalle, kannattaa hakuun osallistua uudelleen, mikäli hakuehdot täyttyvät.

Apuraha myönnetään 17–30-vuotiaalle mikkeliläiselle nuorelle, jonka kotikunta on Mikkeli ja jolla on näyttöä taiteellisesta toiminnasta sekä hakijan taiteenalallaan osoittamasta lahjakkuudesta. Pelkkä taiteen opiskelu ei ole riittävä peruste. Apurahan käyttötarkoitus on vapaa. Apuraha voidaan myös jakaa useammalle hakijalle.

– Vuosien varrella olemme saaneet melko monenkirjavia hakemuksia. Vinkkaisinkin panostamaan hakemukseen ja pohtimaan hakemuksen kysymysten kautta omaa taiteellista toimintaansa. Jos isoon osaan kysymyksistä ei pysty vastaamaan, on hyvä pohtia, onko vielä oikea aika hakemiselle vai tulisiko taiteellisia kannuksia hankkia vielä tovi. Toisaalta on hyvä muistaa, että pelkkä taiteen opiskeleminen ei vielä tee autuaaksi, vaan omaa taiteellista tuotantoa tai työtä täytyy pystyä esittämään. Kannattaa myös huomioida, että apurahan saaja valitaan aina kyseisen vuoden hakemuksiin verraten. Tämän vuoksi on hyvä olla sinnikäs ja hakea useampana vuonna, jos ei heti ensimmäisellä kerralla tärppää, Mikkelin kaupungin kulttuuripäällikkö Susanna Latvala kertoo.

Apurahaa haetaan sähköisellä hakemuksella. Viimeinen hakupäivä on 31.10.2024, hakemukset tulee jättää kello 15 mennessä.

Hakemukseen tulee liittää opintotodistukset sekä mahdollisten suosittelijoiden lausunnot. Työnäytteet toimitetaan osoitteeseen Mikkelin kaupunki, kulttuuripalvelut, Maaherrankatu 9–11, 50100 Mikkeli. Liitteet ja työnäytteet palautetaan hakijalle vain pyynnöstä.

Lisätietoja antaa kulttuuripäällikkö Susanna Latvala, 050 311 7204, susanna.latvala@sivistys.mikkeli.fi.

Vuonna 2023 varsinaista apurahaa ei myönnetty, kannustimet: Nestori Marttinen ja Oskari Turunen
Vuonna 2022 Isa Kiviaho (kuvataide)
Vuonna 2021 Tiina Härkönen (musiikki) ja Emma Paavilainen (musiikki)
Vuonna 2020 ei hakijoita, joten ei myönnetty
Vuonna 2019 Veera Laitinen (sirkus)
Vuonna 2018 Johanna Seppänen (tanssi)
Vuonna 2017 Esko Korpelainen (teatteri)
Vuonna 2016 Salla Sillanpää (teatteri)