Haukivuoren Ropolansuolle rakennetaan aurinkovoimala ja akkuvarastoja

Aurinkovoimala.

Solinvest oy suunnittelee aurinkovoimalaa ja akkuvarastoja Mikkelin Haukivuoren Ropolansuolle. Yhtiö on varannut Mikkelin kaupungilta alueen uuden aurinkovoimalan toteuttamiseen. Varausoikeus koskee 57,7 hehtaarin aluetta Viitakankaalla, joka sijaitsee Haukivuoren Ropolansuolla.

Solinvestillä on vuokrasopimus myös kahdeksan hehtaarin alueesta Ristiinassa, minne rakennetaan tulevan vuoden aikana aurinkovoimala ja akkuvarastoja.

Ropolansuon Viitakankaan aluevarauksesta järjestettiin julkinen tarjouskilpailu. Mikkelin kaupunki päätti 15.10.2024 alueen varaamisesta Solinvestille aurinkovoimalan suunnitteluun ja toteutukseen.

Varausaika on kaksitoista kuukautta, mitä voidaan erillisellä ilmoituksella jatkaa yhdeksän kuukauden ajan. Maanvuokrasopimus 45 vuodeksi laaditaan varausajan puitteissa ja samalla tarkastetaan alueen vuokrahinta. Varausoikeuden saajalla on päätöksen nojalla oikeus tehdä alueella luontoon, rakennettavuuteen ja muihin olosuhteisiin liittyviä selvityksiä. Selvityskustannukset ovat varaajan vastuulla. Hanke toteutetaan suunnittelutarveratkaisuna, koska varausalueella ei ole yleis- eikä asemakaavaa.

Mikkelin kaupunki ja kehitysyhtiö Miksei ovat vahvasti mukana edistämässä vihreän siirtymän ja uusiutuvan energian hankkeita, sillä yhteiskunta sähköistyy voimakkaasti.

– On tärkeää, että voimme vastata vihreän siirtymän haasteeseen luomalla mahdollisuuksia uusiutuvan energian hankkeille Mikkelissä. Näyttää siltä, että Pohjois-Mikkeliin ja Haukivuorelle on muodostumassa merkittävissä määrin aurinkoenergian tuotantoalueita, kertoo kaupungin maankäyttöjohtaja Topiantti Äikäs.

Kaupungin mukaan Solinvest on osoittanut Ristiinan hankkeen kautta potentiaalia suunnitella ja toteuttaa uusiutuvan energian hankkeita.

– Solinvestillä on hyvää osaamista uusiutuvan energian tuotannon alalta. Yritys tekee oikeita asioita, ja heillä on vastuullinen toimintamalli vihreän siirtymän hankkeiden toteuttamiseksi, Äikäs toteaa.

Solinvest kiinnostui Ropolansuon alueesta Ristiinan hankkeen kautta. Yhtiön tavoitteena on luoda Mikkelin alueelle pitkäaikaiset yhteistyösuhteet.

– Toimiva yhteistyö alueen toimijoiden kanssa helpottaa liiketoimintamme kehittämistä, Solinvestin kehitysjohtaja Miika Korsman näkee.

Yhtiössä arvostetaan, että Mikkelissä varattavaksi tuleville alueille on tehty alkukartoitukset, joiden avulla tarjotaan aurinkovoimaloille sopivia alueita.

– On hyvä, että aurinkovoimalan ja akkuvaraston voi sijoittaa alueelle, joka ei sovellu muuhun hyötykäyttöön, Korsman korostaa.

Ropolansuolle Solinvest suunnittelee aurinkovoimalaa ja akkuvarastoja, mutta huomattavasti suuremmassa mittakaavassa kuin Ristiinassa.

– Alueen käyttö maksimoidaan, mutta kokoluokka ratkeaa vasta selvittelyjen jälkeen, Korsman vahvistaa.