Mikkelin kaupunginorkesteri avaa kevätkautensa maksuttomalla konsertilla Mikaelissa keskiviikkona 15. tammikuuta kello 18. Konsertin solistina ja johtajana on nokkahuilutaiteilija Eero Saunamäki, joka perehdyttää yleisöä nokkahuilun soitinperheen saloihin myös tarinoin ja monenlaisin soivin esimerkein.
Lähes kaikilla suomalaisilla on käsitys nokkahuilusta koulun musiikkituntien perusteella. Onko tämä käsitys kuitenkaan ihan oikea – sen selvittää nokkahuiluguru Saunamäki. Tiesitkö, että nokkahuilun avulla opetettiin lintuja laulamaan barokin aikana? Tai että nokkahuiluja käytettiin aktiivisesti renessanssin aikana kuninkaallisissa hoveissa ympäri Eurooppaa? Ja voisitko kuvitella, että nokkahuilua kuullaan myös suosituimmissa suomalaisissa 1980-luvun biiseissä? Saati sitten, että suurimmat nokkahuilut ovat yli kaksimetrisiä ja että nokkahuilulla voidaan beatboxata?
Konsertissa tutustutaan nokkahuiluun soittimena alkaen keskiajalta nykyaikaan musiikillisten esimerkkien avulla. Luvassa on musiikkia keskiajalta, barokin ja klassismin kautta aina nykypäivään ja populaarimusiikkiin saakka.
Konsertin myötä kaikilla on todellinen kuva nokkahuilusta soittimena, eikä ainoastaan ala-asteen musiikkitunneilla muovipillin myötä saatu vääristynyt käsitys tästä yhdestä ihmiskunnan vanhimmista soittimista.
Konserttiin on maksuton pääsy. Narikkamaksu on kolme euroa.